Kehittäjätiimi Tripwire Interactive on vahvistanut julkaisupäivän Killing Floor 3 -pelilleen.
Edeltäjiensä tapaan myös kolmannessa osassa otetaan mittaa painajaismaisia hirviölaumoja vastaan. Pelin on kerrottu ilmestyvän 25. maaliskuuta pc:lle, PlayStation 5:lle ja Xbox Series X|S:lle. Pelin pc-versio nähdään saapuessaan niin Epic Games Storen kuin Steamin kautta. Normaaliversion rinnalla pelistä kaupitellaan digitaalisilla kauppapaikoilla kahta erikoisversiota, joihin lukeutuvat lisäsälällä varustetut Deluxe- ja Elite Nightfall -painos.
Ennen virallista julkaisuaan Killing Floor 3:sta järjestetään suljettu betatesti, joka ajoittuu aikavälille 20.-24. helmikuuta. Lisää testikarkeloista voi lukea pelin kotisivulta.
Päiväyksen oheen saatiin niin lyhyt esittelypätkä kauhua kylväävästä Siren-otuksesta kuin myös traileri tulevan betatestailun tiimoilta.
Kaiken pelaamiseen ja muuhunkin löydät vpd.fi-kaupasta.