Black Friday muodostui mustan laatikon menestykseksi

Viime perjantaina Yhdysvalloissa joulusesongin avannut tuttu Black Friday -päivä osottautui Xbox Onen myynnin suhteen varsin voittoisaksi

01.12.2014

Viime perjantaina Yhdysvalloissa joulusesongin avannut tuttu Black Friday -päivä osoittautui Xbox Onen myynnin suhteen varsin voittoisaksi.

InfoScoutin teettämän kyselyn mukaan Microsoftin Xbox Oneja myytiin uusille omistajille jopa 53 prosentia kokonaiskonsolimyynnistä, Sonyn Playstationin jäädessä 31 prosenttiin ja Wii U:n ainoastaan 6 prosenttiin. Merkille pantavaa myös on, että jopa Xbox 360:n myynti ylitti ostopäivänä Wii U:n myynnin. InfoScoutin teettämä kysely perustuu kuluttajien ostokuittien keräämiseen, siten että jokainen kuitin lähettäjä palkitaan henkilökohtaisesti. Kuitteja lähetettiin raporttia varten yli 180 000 kappaletta.

Nämä ovat ilouutisia Microsoftille, nimittäin tätä ennen Xbox Onen myynnistä ”kotikentällään” Yhdysvalloissa ei ole kuulunut kuin pelkkiä risuja ruusujen sijaan.

Black Friday on yleisesti ottaen vuoden suurin ostopäivä Yhdysvalloissa.

Lisää luettavaa