Bioshock-kehittäjän uusi studio tarpoo kehityshelvetissä jo kahdeksatta vuotta – valmista ei näyttäisi tulevan sitten millään

No ei mene hyvin, ei.

06.01.2022

Bloomberg huhuilee Bioshock-luoja Ken Levinen Ghost Story -studion ongelmista.

Ken Levine on pakertanut luotsaamansa Ghost Story Games -studion kanssa seuraavan projektinsa parissa aina Bioshock-savotan päättymisestä saakka, vuodesta 2014 alkaen. Mitään näytettävää saati valmista ei ole kuitenkaan tullut vielä kahdeksassakaan vuodessa.

Take-Two’n alaisuudessa toimivan Ghost Storyn työntekijähaastattelujen perusteella kehityslimbo johtuu Levinen johtamistyylistä ja kunnianhimosta, mitkä eivät sovi alkuunkaan pienen indiestudion mittakaavaan. Puolet Levinen itse valitsemista työntekijöistä on jo poistunut studion palveluksesta, ja joidenkin arvioiden mukaan Ghost Storyn debyyttipeli häämöttää vielä vuosien päässä. Mitään virallista uuden pelin tiimoilta ei ole toistaiseksi kerrottu.

Mitä Bioshockiin sitten tulee, on sarjan neljännen pelin kehitystyö täydessä vauhdissa uuden Cloud Chamber -studion toimesta. Julkaisupäivästä ei ole toistaiseksi hiiskuttu mitään.

Lähde: Eurogamer

Lisää luettavaa