PlayStation Lifestyle -verkkojulkaisu kertoo huhuista, jonka mukaan Rocksteady työstäisi vielä yhtä osaa suosittuun Batman-sarjaansa.
Aiemmin männä viikolla liikkuneet huhut Rocksteadystä Harry Potter -pelin parissa eivät ehkä sittenkään pitäisi paikkansa, sillä kyseisen projektin taustalla hääräilisi Avalanche Studios. Sen sijaan Rocksteady pakertaisi täyttä häkää Batman: Arkham Universe -nimellä kulkevaa seikkailua.
Uusi projekti sisältää niin yksin- kuin moninpelattavaakin. Sen lisäksi Gotham City on kehittynyt aiempaa eläväisemmäksi dynaamisesti vaihtuvien vuorokaudenaikojen ja säätilojen kera. Hahmokööristä mainittakoon Lepakkomiehen lisäksi Robin, Nightwing, Batgirl, Batwoman, Catwoman sekä Red Hood.
PC:lle, Xbox Onelle sekä PlayStation 4:lle ilmestyvän nimikkeen julkaisuajankohdaksi huhuillaan ensi vuoden syksyä. Lisätietoja odotellessa.
Lähde: PlayStation Lifestyle