Watch Dogs räjäytti ihmisten tajunnat pelimessuilla pari vuotta takaperin. Se tuli täysin takavasemmalta ja pyyhki hypepöydät oikeastaan kaikkialla. Sen idea täysin hakkeroitavissa olevasta Chicagon kaupungista oli huima. Esittelyvideot joissa paettiin suunnitelmallisesti esimerkiksi kaupungin liikennevalojärjestelmään hakkeroituen ja sen kautta kolareita aiheuttaen oli silkkaa nannaa.
Käytännössä esittelyvideoissa valehdeltiin meille.
Liikennevalojen hakkerointi esiteltiin aina korkeamman luokan tyylittelynä ja ovelana, kaupungin toimintaan perustavalla tavalla vaikuttavana taitona. Näin ei ole. Ei sinne päinkään. Käytännössä pelaaja ajaa tuhatta ja sataa eteenpäin ja hakkaa ajaessaan nappia, jotta saa liikennevalot vaihtumaan oikeaan aikaan. Oikean ajan käsitekin on vähän niin ja näin: Lähinnä pelaaja keskittyy autoiluun ja hakkaa sattumanvaraisesti Chicagon kaduilta löytyviä ajoesteitä, liikennevaloja ja siltoja päälle ja pois toivoen, että pahikset törmäävät niihin.
Watch Dogsissa ajataan nimittäin autolla. Paljon. Paikasta toiseen körötellään GTA-tyyliin varastettavilla kulkuvälineillä. Ajomallinnus ajaa asiansa, mutta ei tuo mitään uutta peliin. Ajotehtävät saavat lähinnä haukottelemaan.
Peliä hehkutettiin hakkeroijan päiväunelmaksi. Suurin osa tehtävistä kulkee kuitenkin samaa rataa. Pelaaja menee tehtävärakennuksen lähellä. Tämän jälkeen hän hakkeroi itsensä turvallisuuskameran sisään, mistä vilkuilee ympärilleen ja etsii uusia kameroita. Muutaman kerran kamerasta kameraan hypättyään hän löytää mystisen kytkimen, joka avaa jonkun oven jossain. Sen jälkeen hiippaillaan vähän.
Sen jälkeen räiskitään niin maan perkeleesti. Käytännössä Watch Dogs on nimittäin avoimen maailman toiminnallinen räiskintäpeli. Pelihahmolla kyttäillään suojien takana ja tiputellaan vihollisia yksi kerrallaan. Räiskintä toimii kohtuullisen hyvin, mutta jälleen kerran se ei tuo mitään uutta mihinkään. Toimintakohtaukset ovat välillä komeasti toteutettuja, mutta yleensä lähinnä sieluttomia kokonaisuuksia.
Chicago on pelimaailmana komeaa katsottavaa. Kaduilla on ihmisiä, joiden puhelimia voi kuunnella ja joidenkin pankkitilinkin voi tyhjentää. Jotkut ohikulkijoiden ongelmista ja salaisista keskusteluista ovat jopa oivaltavia. Joidenkin ohikulkijoiden perään voi myös viilettää sivutehtävien toivossa.
Tarina on melkoisen heikosti toteutettu sen potentiaaliin nähden. Isoveli valvoo -teemasta ei saada ihan kaikkea irti. Päähenkilö köhisee kuin pula-ajan Christian Bale Batmanina ja herätti ensikohtauksissa lähinnä hihitystä arvostuksen sijaan. Batman-leffojen tyyliin sivuhahmogalleria onkin huomattavasti toimivampi kuin itse päähenkilö. Tarina on perinteinen kostotarina, jossa päähenkilön perheelle on tapahtunut pahaa. Batman, anyone?
Verkko-ominaisuudet pelissä ovat kiitettävän oivaltavat. Kesken pelin voi hypätä toisen pelaajan pelin sekaan ja varastaa tältä tietoja. Tämä saattaa tapahtua myös kesken paikasta toiseen siirtymisen ja kesken pääjuonen, joten onneksi sen saa myös pois päältä. Myös perinteisempiä onlinemuotoja on tarjolla.
Watch Dogsia mainostettiin täysin uudenlaisena pelikokemuksena. Sitä se ei kuitenkaan ole. Päinvastoin. Sen räiskintä on kaavamaista, hakkerointi lähinnä nappien painelemista ja ajaminenkin epätasaista. Onneksi joissakin tehtävissä on ideaa, ja Chacagon kaupunkin on eläväinen metropoli kauniissa syysväreissä.
Silti. Onhan tämä pettymys, ei siitä mihinkään pääse. Watch Dogs on GTA Chicagossa. Jos GTA-pelejä ei olisi olemassa eikä GTA V vielä niin tuoreessa muistissa, Watch Dogs tuntuisi huomattavasti paremmalta. Nyt se jää keskinkertaiseksi, paikoitellen jumalaisen kauniiksi tekeleeksi ja tietynlaiseksi ajankuvaksi vainoharhaisesta yhteiskunnasta, missä mikään ei ole yksityistä.
Jarkko Fräntilä
7/10
Arvio tehtiin PS4-versiosta.