Alkujaan PS2:lla ihastuttanut toimintaseikkailu saapuu nykypolven laitteille – hintakaan ei päätä huimaa

Amaterasu maalailee tiensä nykypolven konsoleille sekä PC:lle.

15.09.2017

Vuosikymmenen takainen Okami on tekemässä tuloaan myös nykypolven konsoleille sekä PC:lle, tiedottaa Capcom.

Alkujaan PlayStation 2:lla visuaalisella ulkoasullaan ihastuttanut toimintaseikkailu teki debyyttinsä Sonyn laitteella vuonna 2006. Myöhemmin palkintoja ahminut tekele ilmaantui Wii:lle kuin PlayStation 3:llekin remasteroidun Okami HD:n muodossa.

Tulevan uusintajulkaisun on kerrottu tarjoavan muun muassa 4K-kuvaresoluution sitä tukevilla konsolimalleilla sekä mahdollisuuden vaihtaa kuvasuhdetta mielensä mukaan nykyisen ja vanhan 4:3-leveyden välillä. Myös alkuperäisen PS2-version lataustaukojen aikana olleet minipelit ovat nekin nyt jälleen pelattavissa.

Okami HD julkaistaan 12. joulukuuta PlayStation 4:lle, Xbox Onelle ja PC:lle. Hintaa pelille ollaan lätkäisemässä noin 20 euroa.

Lisää luettavaa