10 vuoden odotus on päättynyt – Final Fantasy XV on kaupoissa ja kriitikot ja pelaajat ovat puhuneet

29.11.2016

Nyt sitä saa.

Julkaisimme eilisen puolella uutisen, jossa kerrottiin Final Fantasy XV:n ensimmäisestä ilmestyneestä arviosta. Nyt pelistä on kuitenkin julkaistu jo 29 kriitikoiden arviota, ja ne ovat itse asiassa olleet varsin samassa linjassa Gadgets-sivuston arvion kanssa.

Noin kymmenen vuotta työstetyn roolipelin keskiarvo Metacriticissä on tällä hetkellä 84/100. Pelaaja-arvioita on linjoilla jo 342, ja niiden keskiarvo on 8,0. Pelaajien antama keskiarvo on itse asiassa erittäinkin hyvä siihen nähden, että peli on saanut reippaasti myös nollia ja selkeästi trollihengessä laitettuja arvosanoja. Syystä tai toisesta pelin ympärillä on pyörinyt paljon myös negatiivista puhetta.

Kokonaisuudessaan kuitenkin näyttäisi siltä, että peli on oikeinkin laadukas, joskin tekniset ongelmat ja muun muassa sivutehtävien tylsyys ovat saaneet pyyhkeitä.

Niin sanottu allekirjoittanut Tilt-toimittaja haki joka tapauksessa pitkän odotuksen päätteeksi pelin itselleen ja tulee todennäköisesti kertomaan omia näkemyksiään ja tuntojaan tulevina päivinä.

Lisää luettavaa