WWE 13

20.11.2012

(Kuva: YUKE’S / WWE 13)

Wrestling eli amerikkalainen showpaini eli kulta-aikaansa muutamia vuosia takaperin, kun lajia näki vielä kotimaankin televisiosta. Nyt pikkupoikien Kauniita ja Rohkeita näkee enää ulkomanakanavilta tai netistä, buumi on hieman hellittänyt. Lajilla on kuitenkiin edelleen oma uskollinen fanikuntansa.

Tarinan puolella WWE 13 panostaa Attitude-aikakauteen, joka sai alkunsa 90-luvun puolivälissä. Yli kolmekymppiset wrestling-fanit muistavat tuon ajan huippukautena. Silloin synnytettiin monia legendaarisia juonenkäänteitä aina Bret ”Hit Man” Hartin kohtalosta Stone Cold Steve Austinin nousuun wrestlingin todellisten supertähtien joukkoon. Tarinapelitila on aikakauden kokeneille todellinen herkkupala, jossa käydään läpi historiallisia otteluita. Myös muita pelitiloja on paljon, joten vapaapainifanilla riittää tekemistä.


Itse taisteleminen on hidastempoista, mutta tämä auttaa ensikertalaisia pääsemään helpommin peliin sisään. Liikkeisiin pääsee nopeasti mukaan, ja tiettyyn pisteeseen asti pärjää sattumanvaraisella nappien painamisella. Pelimekaniikka ei ole muuttunut edellisvuoden versiosta kovinkaan paljon, joten vanhat wrestling-pelifanit ovat pelin ääressä kuin kotonaan.

Visuaalisesti peli näyttää vanhentuneelta, ja pelattavien hahmojen liikkeet ovat jäykkiä ja kömpelöitä. Välillä iskut tuntuvat menevän jopa hahmojen läpi. Kamerakulman vaihtelu pelin aikana yrittää tuoda mukaan tv-lähetyksen tuntua, mutta vain sekoittaa pelikokemusta. Usein myös tuomari on kameran tiellä.

WWE 13 on omiaan pienelle erityisjoukolle, joka osaa varmasti arvostaa pelin todella laajaa tappelijavalikoimaa ja lukuisia eri pelimuotoja. Muille pelaajille se lienee pikkukiva kavereiden luona kokeiltava peli. Mutta niinhän se on saippuasarjojen kanssa yleensäkin: mitä kauemmin sitä seuraa, sitä rakkaammiksi henkilöhahmot muuttuvat. Hypätessä kesken mukaan sarjasta ei ymmärrä yhtään mitään.

ARVOSTELIJA
JARKKO FRÄNTILÄ

PLUSSAT
NOSTALGIKOILLE PALUU NUORUUTEEN
TAPPELUPELIKSI TARPEEKSI YKSINKERTAINEN JOPA ALOITTELIJALLE

MIINUKSET
HIDAS TEMPO EI SOVI KAIKILLE
KAMERAKULMA TÖKKII VÄLILLÄ

PÄÄSTÖTODISTUS
Wrestling-peli lajiin hurahtaneille