PSP:n julkaisun yhteydessä kauppoihin saapuvista peleistä ajopelit tuntuvat olevan kautta linjan laadukkaita. WipEout Pure tarjoaa futuristista kaahailua ja vauhdin hurmaa parhaimmillaan, eikä nykypäivän arcade-henkiseen katukaahailuun luottava Ridge Racerkään jätä pelaajiaan kylmäksi. Molemmissa peleissä on erinomainen ajotuntuma ja kilpailevien laitteiden ajopeleihin verrattuna niiden äänimaailma, ja eteenkin grafiikka, on kuin toiselta planeetalta. Pelit ovat myös yllättävän pitkäikäisiä. Erilaisia pelimuotoja ja ratoja on verraten paljon ja sehän meille kelpaa.
Fired Up on puolestaan hieman köykäisempi tapaus. Se lataa ruudulle räiskintää ja kaahailua sekoittavan pelin. Fired Upissa on kyse pääasiassa kaupunkimiljöössä räyhäävien pahisten tuhoamisesta konetuliaseiden- ja erilaisten ohjusten avulla. Idea on hyvä, eikä peli varsinaisesti petä, mutta lyhyeksi jäävä yksinpelikampanja ja yksipuolinen tehtäväsuunnittelu jättävät vielä varaa parantaa. Vaikkei pelattavuus ole aivan WipEoutin ja Ridge Racerin tasolla, on Fired Upia silti hauska pelata, ja sillä pääsee jo pitkälle.
Kolmikko osoittaa myös hienosti, millaista moninpelaaminen voi PSP:llä parhaimmillaan olla. Langaton moninpeli mahdollistaa jopa kahdeksan pelaajan väliset kaahailusessiot. WipEout Pure ja Ridge Racer mullistavat käsikonsolimaailmaa ja ne ovat parasta mahdollista ajankulua esimerkiksi bussimatkoille tai tylsien luentojen ajaksi. Myös Fired Up on hyvä valinta moninpelinä, vaikka se kokonaisuutena jääkin köhimään kahden kilpailijansa pakokaasuja.