Kesäkuussa pelattavien jalkapallon EM-kisojen virallinen peli on Electronic Artsin käsialaa. Tarkastelussa olevien PC- ja Playstation 2 ?versioiden lisäksi se on saatavilla myös Xboxille.
Peli tarjoaa hyvin perusteellisen katsauksen tuleviin karkeloihin. Sen tärkein anti on Euro 2004 ?pelimoodi, jossa seurataan kisaprosessia alkukarsintoja edeltävistä ystävyysotteluista lähtien. Touhuun on saatu tavallista enemmän jatkuvuutta seuraamalla pallonpotkijoiden pelikieltoja, loukkaantumisia ja moraalin kehitystä. Pelaamiseen kyllästyneet miehet eivät esitä kentällä parasta osaamistaan, joten toisinaan on syytä antaa tilaa nuoremmille ja innokkaammille.
Paketti on muutenkin varsin kattava. Mukana on kaikkien eurooppalaisten maajoukkueiden koko pelaajarinki ja kiitettävä määrä vaihtoehtoisia pelimoodeja. Niistä mielenkiintoisimpia ovat Fantasy-ottelut, joissa pääsee kasaamaan oman unelmajoukkueensa. Myös PC-version nettipeli-mahdollisuus on mainitsemisen arvoinen, vaikka se kärsiikin jossain määrin viiveestä ja yhteysongelmista.
Tulokkaan kontrollit on napattu lähes suoraan edellisestä FIFA:sta. Niinpä PC-pelaajiltakin on syytä löytyä kunnon analoginen pad-ohjain, sillä pelituntuma näppäimistöltä on todella kankea. Perustemppujen lisäksi otteluissa voi turvautua esimerkiksi hämäyslaukauksiin ja pallottomien pelaajien ohjaamiseen. Kontrollit on melko helppo omaksua, mutta erikoistilanteiden toteutuksessa on edelleen paljon parantamisen varaa. Sama pätee pelin tekoälyyn, joka esittää jatkuvasti hyvin rutiininomaisia kuvioita.
UEFA Euro 2004 on kiitettävän perusteellinen katsaus tuleviin EM-kisoihin. Suppeahkon näkökulmansa vuoksi sen kiinnostavuus lopahtaa kuitenkin melko nopeasti.
-Mikko Karvonen
Pelaajia: 1-4 (PC), 1-2 (PS2)
Testattu: PC, Playstation 2