Tribes Vengeance

22.11.2004

Ensimmäinen Tribes-peli julkaistiin Earthsiege-nimikkeellä yli 10 vuotta sitten, eli kyseessä on harvinaisen pitkäikäinen pelisarja. Vengeancen kansilehden mukaan kyseessä on sarjan kahdestoista peli, mutta Vengeance on samalla myös ensimmäinen Tribes-sarjan peli jota ei ole tuottanut alkuperäinen kehittäjätiimi Dynamix, vaan uusi tekijä Irrational Games.

The Tribes ja The Empire käyvät edelleen ikiaikaista taisteluaan. Tällä kertaa taustalla pyörii uudistettu versio Unreal-pelimoottorista ja grafiikka on todellista silmäkarkkia. Ympäristöt ovat tunnelmallisia, ja kentät laajoja ja vaihtelevia, vaikka välillä käytävästä toiseen juokseminen aiheuttaakin puutumista. Fysiikkamallinnus on toteutettu erinomaisesti, esimerkiksi aseissa on painoa ja potkua. Myös suihkumoottoreilla lentäminen tuntuu niin realistiselta kuin tämänkaltaiselta peliltä voi odottaa.

Uutuutena Tribesissa on laaja yksinpeli. Se toimii samaan aikaan sekä moninpelin tutoriaalina että perehdytyksenä Tribes-maailman historiaan. Pelaaja pääsee useamman eri hahmon ohjaksiin, ja tarina pysyy monista vaihdoksista huolimatta kasassa. Ainoastaan tarinan jakautuminen 20 vuoden ajanjaksolle aiheuttaa välillä hahmottamisvaikeuksia. Moninpelissä on valitettavasti Tribes 2:een verrattuna vähemmän ja pienempiä kenttiä, mutta eri pelimahdollisuuksia löytyy enemmän. Vengeancen moninpelipotentiaalin hyödyntäminen jääkin pitkälti yhteisöjen varaan.