Sonyn oma futispelisarja This is Football on jäänyt viime vuosina kilpailijoidensa jalkoihin. Se ei kuitenkaan ole vielä luopunut taistelusta, vaan yrittää sisukkaasti löytää oman paikkansa potkupallotarjonnasta. Pelin tuorein versio yrittää erottua massasta ennen kaikkea monipuolisen sisältönsä avulla.
Pakettiin ovat mahtuneet kaikki perinteiset pelityypit, joita on täydennetty pitkällä uramoodilla, nettipelillä ja erillisellä haastemoodilla. Viimeksi mainitussa pelaajan on pärjättävä mahdollisimman hyvin kovia vastustajia vastaan. Mukana on yli 900 joukkuetta eri puolilta maailmaa. Joukkoon on suomalaisten iloksi mahtunut myös Veikkausliiga, jota ei tänä vuonna nähdä yhdessäkään toisessa futispelissä. Kotimaisia peliharrastajia yritetään kosiskella myös täysin suomenkielisellä toteutuksella. Valitettavasti kirjoitusvirheet, räikeät käännöskukkaset ja J-P Jalon valitseminen selostajaksi tuhoavat hyvän yrityksen lähes täysin.
Myös itse ottelut nakertavat pelin uskottavuutta jonkin verran. Ne on toteutettu arcade-tyylillä, joten palloilijat vipeltävät kentällä valtavaa vauhtia ja kykenevät tekemään lähes yliluonnollisia käännöksiä. Tämä johtaa oudon kumimaiseen ohjaustuntumaan ja vaikeuttaa puolustamista huomattavasti. Kun tämä yhdistetään hyvin suoraviivaiseen tekoälyyn, ottelujen maalimäärät nousevat usein naurettavan korkeiksi. Tilannetta huonontavat vielä pienet kontrolliongelmat, kuten urheilijoiden tapa reagoida puskupalloihin vain satunnaisesti. Myöskään pelintekijöiden päätös mahdollistaa filmaaminen taklaustilanteissa ei tunnu erityisen hyvältä idealta.
Sekalaisten ongelmiensa vuoksi This is Football 2005 jääkin keskinkertaisen futispeli tasolle. Sen kilpailijat ovat tänä vuonna sen verran laadukkaampia, että pelin ainoa todellinen myyntivaltti on Veikkausliigan virtuaaliversio.