(Kuva: Square Enix / The World Ends With You: Solo Remix)
Square Enix on julkaissut DS-kulttipelistä The World Ends With You iOS-version. Kyseessä on japaniroolipeli, mutta ei ihan tavallinen sellainen.
The World Ends With You sijoittuu kuvitteelliseen versioon Shibuyan ostosalueesta, joka on japanilaisen nuorisomuodin ja yöelämän keskuksia. Pelin päähenkilö Neku Sakuraba havaitsee yhtäkkiä olevansa keskellä outojen Reaperien pyörittämää peliä, jossa hänen tulee suorittaa viikon aikana joka päivä jokin tehtävä, ettei häntä pyyhkäistä olemattomiin.
Pian mukaan tulee taistelukumppani Shiki, jonka kanssa Neku kepittää päälle käyviä Noise-hirviöitä, puoliksi eläimiä, puoliksi tribaalitatuointeja. Alussa pelaaja on yhtä pihalla kuin päähenkilö. Pian käy ilmi, että Neku on menettänyt muistinsa, ja varsinainen tarina käynnistyy.
Lajityypille uskollisesti taistelua on paljon, ja se on reaaliaikaista. Alkuperäisessä pelissä ohjailtiin kahta hahmoa DS:n eri ruuduilla, mutta nyt toiminta on nipistetty yhteen näyttöön. Pelaaja keräilee pinssejä ja tarroja, jotka toimivat Psych-hyökkäyksinä, ja erilaisina ekstravoimina. Hahmoa liikutetaan ruudulla sormea liu’uttamalla, ja hyökkäykset tehdään ruutua naputtelemalla ja sipaisemalla. Taistelu ei ole ongelmatonta, mutta toimii kuitenkin.
Pelimekaniikan puolella The World Ends With You ei anna armoa. Hyökkäysten, esineiden ja muiden elementtien sääntömekaniikka pitää vain selvittää ja lukea itse. Hauskana jippona eri brändit ja vaatteet ovat suosittuja Shibuyan eri alueilla, joten epämuodikkaasta pukeutumisestakin rangaistaan.
Peli on varsinainen rakkauskirje japanilaiselle nuorisokulttuurille. Se paistaa läpi pelin hahmoista, J-poppia ja J-hoppia yhdistelevästä ääniraidasta ja graafisesta suunnittelusta. Juoni ja kosmologia ovat kiinnostavia, ja ne avataan tarinan edetessä koukuttavalla tavalla. Päähenkilö Neku on tosin sellainen kiukutteleva angstipaukku, että välillä toivoisi voivansa läimäyttää hahmoa kosketusnäytön avulla.
The World Ends With You: Solo Remix on erinomainen käännös DS:n klassikkopelistä. Se pakko-ostos japani-roolipelien ystäville korkeasta hinnasta huolimatta.
ARVOSTELIJA
JANOS HONKONEN
PLUSSAT
KIINNOSTAVA MILJÖÖ JA TARINA
TARPEEKSI TOIMIVA TAISTELU
ULKONÄKÖ JA ÄÄNIMAISEMA
MIINUKSET
JYRKÄHKÖ OPPIMISKÄYRÄ
ERILLISET IPHONE- JA IPAD–VERSIOT
KALLIS
PÄÄSTÖTODISTUS
Kiinnostava ja persoonallinen japaniroolipeli