The Walking Dead

05.12.2012

(Kuva: Telltale Games / The Walking Dead)

Sarjakuva The Walking Dead on aiemmin kääntynyt tv-sarjaksi, ja nyt Telltale Games on tehnyt siitä seikkailupelin. Telltalen tuttuun tyyliin peli koostuu kuukausittain julkaistavista jaksoista, jotka muodostavat tv-sarjamaisen esityskauden. Tällä kertaa jaksoja on viisi.

Telltale on tehnyt The Walking Deadin kanssa hämmästyttävän hyvää työtä, ja nostanut koko seikkailupelien lajityyppiä uudelle tasolle. Pelin tarina ei toista sarjakuvan tai tv-sarjan kuvioita, vaan on kokonaan uutta kamaa. Pääosassa on Lee Everett, vaimonsa rakastajan tappanut professori, jota ollaan zombiepidemian revetessä viemässä vankilaan. Lee tapaa vanhempansa menettäneen pikkutytön Clementinen. Lajityypille uskollisesti parivaljakko kohtaa matkalla muita eloonjääneitä, joilla on omat motivaationsa ja päämääränsä.


The Walking Dead onnistuu kahdessa erittäin vaikeassa tempussa. Ensimmäinen on toimintakohtausten yhdistäminen naksutteluseikkailuun. Kyseessä ei ole Jurassic Park -pelien kaltainen surkea quicktime event -kikkailu, vaan toimintakohtaukset vaativat nopeaa reagointia ja tiukkoja päätöksiä. Pelissä ollaan usein tilanteessa, jossa pitää valita, kumman kahdesta hahmosta pelastaa.

Toinen saavutus on se, että pelin ongelmat ovat pääosin sosiaalisia, eivät seikkailupelien normaalia esineillä kikkailua. The Walking Deadin sosiaaliset tilanteet on kirjoitettu taitavasti. Hahmot tuntuvat aidoilta, hankalilta, kaunaisilta ja pelokkailta ihmisiltä, eivät zombitarinoiden kliseiltä. Valinnat ovat yhtä harmaasävyjen suota, ja seuraukset voivat olla dramaattisia. Ruokaa on liian vähän – kuka ryhmän jäsenistä jää nälkäiseksi ja katkeroituu? Matkakumppanit riitelevät – kumpaa tuetaan ja mihin sävyyn? Peli muistaa ratkaisut, ja niillä voi olla kauaskantoisia vaikutuksia.

The Walking Dead on mukaansatempaavaa, kypsällä tavalla kirjoitettua ja intensiivistä henkilödraamaa, jonka kehyksenä toimii zombien aiheuttaman maailmanloppu. Vaikka seikkailupelit tai zombit eivät niin innostaisi, hyvän tarinan ystävien kannattaa kokeilla tätä peliä.

ARVOSTELIJA
JANOS HONKONEN

PLUSSAT
ERINOMAISESTI KIRJOITETTU
TOIMIVA GRAAFINEN TYYLI
TOIMINTAKOHTAUKSET

MIINUKSET
PARI PÖLJÄÄ TUNNELMANRIKKOJAPULMAA

PÄÄSTÖTODISTUS
Henkilödraamavetoista seikkailua zombiholocaustissa