The Sims 2: Yliopisto

25.03.2005

The Sims -pelisarjan toinen osa saa ensimmäisen lisälevynsä, jonka myötä pienet virtuaali-ihmiset pääsevät opintielle – tarkemmin sanottuna yliopistoon. Vajaan 30 euron hintainen The Sims 2: Yliopisto on faniensa silmissä puhdasta kultaa, mutta mikäli pelisarja ei ole uponnut aiemmin, ei se uppoa tämän lisälevyn jälkeenkään.

Pelin keskeisenä alueena toimiva kampus tarjoaa kohti aikuisuutta etenevälle nuorukaiselle uuden välietapin, mahdollisuuden opiskella ja viettää rattoisaa opiskelijaelämää muiden koulun oppilaiden kanssa. Ihmissuhteet, tavoitteet, materialismi ja simin tarpeista huolehtiminen eivät ole kadonneet mihinkään, mutta uusi ympäristö ja uudet ominaisuudet vievät peliä eteenpäin. Tarjolla on reilusti yli sata uutta esinettä ja uudistuksia löytyy myös pelillisellä puolella.

Työn osittain korvaavan tutkinnon metsästäminen on tietysti suurin uudistus, eikä valmistumisesta kannata haikailla ellei sen eteen ole valmis tekemään töitä, kuten kirjoittamaan esseitä. Lisäksi Simit ovat entistä aktiivisempia muusikoita ja vaikutusvaltaiset simit voivat saada muut ihmiset tekemään asioita puolestaan.

Koska tämän lisälevyn sisältämät uudistukset eivät rajoitu ainoastaan kahteen pöytään, kolmeen uuteen tapettilaatuun ja vihreään mukinpidikkeeseen, voi The Sims 2: yliopistoa pitää onnistuneena ja hintansa arvoisena lisälevynä. Pelisarjan ystävien vaihtoehdot tämän lisälevyn suhteen ovatkin vähissä: se on pakko ostaa, piste.

Lisää luettavaa