The Last Express

22.10.2012

(Kuva: DotEmu / The Last Express)

The Last Express on alun perin vuonna 1997 julkaistu seikkailupeli, joka on nyt käännetty iOS-alustalle. Peli sijoittuu Idän Pikajunaan, vain päiviä ennen ensimmäisen maailmansodan syttymistä. Pelin päähenkilö on nuori amerikkalainen lääkäri nimeltään Robert Cath, joka loikkaa junan kyytiin lähes kirjaimellisesti lennosta. Poliisin murhasta epäilty Cath on junassa tapaamassa ystäväänsä Tyler Whitneyä, jolla oli miehelle jotain tähdellistä kerrottavaa. Kuten arvata saattaa, Tyler on murhattu ja paljon ehtii tapahtua, ennen kuin juna saapuu päämääräänsä.

The Last Expressin jekku on se, että pelin tapahtumat etenevät pelaajan toimista riippumatta reaaliajassa – tai oikeastaan pelin hieman nopeutetussa ajassa. Haluatko tutkia epäilyttävän tyypin hytin? Odota, että hän on syömässä, tai kuuntelemassa konserttia. Olemalla oikeassa paikassa oikeaan aikaan voi salakuunnella pätevästi ääninäyteltyjä ja monilla vierailla kielillä eteneviä keskusteluja. Hahmokaarti on mielenkiintoinen ja ajankuvaan sopiva. Kohdattavaksi löytyy niin itävaltalaisia sosialiitteja, venäläisiä aristokraatteja kuin serbialaisia nationalisteja. Kaikilla hahmoilla on omat agendansa, joihin pelaaja voi sotkeutua. The Last Expressin tuotantoarvot ovat kohdallaan. Vaikka grafiikka on hieman vanhahtavaa, se luo onnistuneella tavalla tunnelmaa 1900-luvun alkupuolen junamatkasta.


Pelaajalle annetaan todella paljon liikkumavapautta, ja periaatteessa The Last Expressin voi läpäistä istumalla koko matkan hytissään, jos niin haluaa. Tämä vapaus aiheuttaa ymmärrettävästi myös ongelmia, sillä kiinnostavia ja olennaisia tapahtumia on helppo jättää huomaamatta. Onneksi aikaa voi kelata taaksepäin ja palata kokeilemaan uusia lähestymistapoja jo kohdattuihin ongelmiin.

Tähän saakka peli kuulostaa hyvältä, mutta sen suurin kompastuskivi ovat kontrollit ja pelimaailmassa navigoiminen. Hahmo nytkähtelee eteenpäin hieman epäloogisissa askeleissa, läheskään aina ei ole selvää mihin suuntaan hahmo katsoo, ja joskus Cath saa kofeiinikohtauksen ja säntää spontaanisti koko junavaunun läpi. Ruudulla näkyvät kuvakkeet eivät myöskään ole aina kovin selkeitä. Joskus niitä on vain tökättävä, että edes ymmärtäisi, mihin esineeseen kuvake viittaa.

The Last Express on edelleen kunnianhimoinen ja hieno peli, jonka iOS-versio kärsii todella pahoista pelattavuusongelmista. Mikäli pinna riittää kontrollien kanssa tappelemiseen, tarjolla on kuitenkin yksi kaikkien aikojen hienoimmista seikkailupelikokemuksista.

ARVOSTELIJA
JANOS HONKONEN

PLUSSAT
KIINNOSTAVA JUONI
TUOTANTOARVOT KOHDALLAAN
KUNNIANHIMOINEN

MIINUKSET
TODELLA KARSEAT KONTROLLIT
KÄYTTÖLIITTYMÄN ONGELMAT

PÄÄSTÖTODISTUS
Upea seikkailupeli, joka kompastelee ohjauksen ongelmiin