The Incredible Hulk: Ultimate Destruction

08.09.2005

Pari vuotta sitten ilmestynyt Ang Leen ohjaamaan elokuvaan perustunut Hulk-peli ei ollut kummoinen esitys, mutta Radical Entertainmentin toinen yritys The Incredible Hulk: Ultimate Destruction onnistuu petraamaan huomattavasti edeltäjästään. Tällä kertaa peli pohjaa alkuperäiseen Marvelin sarjakuvaan, eikä kierrätä ideoitaan elokuvan kautta. Tämä on selvästi hyvä asia.

Ultimate Destructionin konsepti on yksinkertainen. Peli tarjoaa nimensä mukaisesti mahdollisuuden harrastaa äärimmäistä tuhoamista. Hulk kulkee pelaajan ohjaamana pelikenttien läpi mätkien vastustajia brutaaliin liukuhihnatyyliin. Kun vastassa on vihollinen, viholliselle annetaan kyytiä, ja jos vastassa on mikä tahansa objekti, sen voi tuhota totaalisesti.

Aluksi vihreä sankarimme hallitsee vain muutaman combon tuhoamistaitoja. Pelin edetessä ja pisteiden karttuessa niitä kertyy valikoimaan enemmän ja esimerkiksi lähes kaikkia ympäristöstä irtoavia esineitä voi käyttää työkaluina ja aseina. Mistään teknisestä hienostelusta pelissä ei ole kyse. Ultimate Destructionin juoni on tyypillisen mitäänsanomaton eikä peli ole erityisen pitkä tai laaja, mutta se on kohtuullisen vaikea. Peli etenee varsin lineaarisesti, mutta kentillä on mahdollista liikkua myös vapaasti ja suorittaa sivutehtäviä, joilla pelaajan on mahdollista ansaita lisää tuhoamispisteitä.

Utimate Destructionin parasta antia on sen tarjoama toiminta ja silmitön tuhoaminen, vaikka toisaalta pitemmän päälle juuri se tekee pelistä hieman pitkästyttävän. The Incredible Hulk: Ultimate Destruction ei ole huono peli, mutta mielenkiintoa se ei jaksa pitää yllä kovin pitkään.