”Talla pohjaan, pahvi!” – Arvostelussa Nintendo Labo: Vehicle Kit

Nintendo Labon pahviset rakennelmat laittavat isomman vaihteen silmään kolmannessa rakennussetissä. Vehicle Kit tarjoaa pääsyn maalle, merelle ja ilmaan – kunhan kulkuneuvot ovat siis ensin rakennettuna.

Ilkeämieliset ovat vuosikymmenten ajan sutkautelleet, että Nintendon fanit ostaisivat vaikka pahviarkkeja jos japanilaisyhtiö vain ymmärtäisi sellaisia myydä. Eiväthän nuo väärässä olleet, vaikka tuskin kenenkään mielessä kävi missään vaiheessa, että Nintendo saattaisi muovata pahvista nerokkaan konseptin koko perheen iltoihin. Keväällä julkaistut kaksi ensimmäistä Labo-kokemusta saivat syksyllä vauhdikkaampaa jatkoa Vehicle Kitin muodossa.

Nintendo Labossa on kyse rakentamisen ilosta ja yhdessä tekemisen riemukkuudesta. Laatikkoon ängetyt pahvilevyt sisältävät irtoavia palasia, joita taittelemalla muovataan hämmästyttävän monipuolisia ja kestäviä esineitä. Materiaalin ei kannata antaa hämätä, sillä niin ykköspaketin kalastusvälineet kuin Vehicle Kitin rattikin ovat yllättävän jämäköitä vempeleitä.

Kokemuksessa tärkeintä on rakentamisen riemu. Switchin näytöllä pyörivät simppelit ja yksinkertaiset rakennusohjeet ohjeistavat jokaisessa välivaiheessa eteenpäin. Silti on jopa eriskummallista, miten paljon sormet voivatkaan syyhytä seuraavien palasten kimppuun samalla kun rakentelukuoma on ottanut asiakseen välivaiheen kanssa pakertamisen. Yhteistyö sekä oivaltamisen palkitsevuus ovat jatkuvasti läsnä, kun pienistä palasista alkaa muodostua isompi kokonaisuus. Kun kaasupedaalin päälle saa viimein astua tuntien samalla sen tarjoaman vastuksen, ilo on korkeimmillaan.

Siinä missä ykkös-Labo tarjosi arkisia esineitä joka lähtöön, kakkonen keskittyi jo vahvasti robottiasun kasaamiseen. Vehicle Kit sijoittuu passelisti näiden kahden välimaastoon, sillä vaikka teema yhdistää kaikkia neljää kasattavaa esinettä, palasissa on mukavasti vaihtelua. Paketti päästää rakentamaan jo mainittujen pedaalin ja ratin lisäksi ohjausvälineet lentokoneelle sekä sukellusveneelle. Esineiden rakentamiseen kuluu tahdista riippuen yleensä 30-90 minuuttia, mikä on omiaan pitämään otteessaan alusta loppuun. Monimutkaisimmaksi osoittautuva ratti tekee iltaan pisimmän mutta silti nautinnollisen loven.

Vehicle Kit sisältää nämä materiaalit.

Palasten kasaaminen on yllättävän monipuolista touhua. Laatoista irrotettavien pahvipalojen reunat ja pidikkeet vaativat taittelua, minkä jälkeen palaset loksahtelevat toisiinsa kiinni sulavasti. Voimaa ei missään vaiheessa tarvita, vaan sorminäppäryys on kaiken A ja O. Rakentelut kruunataan lopuksi kumilenksuilla sekä karheilla tarroilla. Kokonaisuudessa on palasia runsain mitoin, mikä tekee väsäämisestä monipuolista ja hauskaa. Väsääminen tuntuu ainakin olohuoneessa LEGO-palikoita mukavammalta, joskin pahviformaatin vuoksi purkaminen ja uudelleenrakentelu ei luonnollisestikaan onnistu.

Labo loistaa yhä edelleen rakennusohjeiden tarkkuudessa. Vaikka lievä hidastempoisuus on alati läsnä, manuaalin sekä palasten yksiselitteisyys tekevät puuhastelemisesta vaivatonta ja mukavaa. Vaikka lokalisaatio uupuukin, visuaalisten ohjeiden avulla perheen pienimmätkin voivat osallistua parhaansa mukaan.

Siinä missä aiemmat Labot ovat jättäneet hitusen kylmäksi pelillisen puolensa kanssa, Vehicle Kit ottaa askeleen parempaan suuntaan. Kunhan menopelejä on saanut rakennettua, pelaaja pääsee aurinkoiselle paratiisisaarelle suhailemaan ja rällästämään mielensä mukaan. Avoimen maailman tutkiminen viehättää aikuistakin jonkin aikaa, mutta erityisesti nuorempi yleisö on vapauden kanssa taatusti pähkinöinä.

Mukana on myös simppeleitä pikkupelejä, joiden avulla pääsee testaamaan rakennettujen esineiden toimivuutta. Esimerkiksi ensimmäiseksi väsätty pedaali päästää pienelle ajoradalle, joka toimii periaatteessa samalla tavalla kuin lapsuudesta tutut sähköautoradat. Tallaa pidetään tukevasti pohjassa suorilla, kun taas mutkissa pitää hellittää pahinta vauhdin hurmaa. Minipelien kanssa viihtyy hetken aikaa, mutta niiden pariin palaaminen ei kuitenkaan liiallisen yksinkertaisuuden takia tunnu järin houkuttavalta.

Nintendo Labo: Vehicle Kit on oivallinen koko perheen paketti, jonka kanssa puuhastelu viehättää perheen konkareita kuin nuorimpiakin. Rakentamisen riemu on jatkuvasti mukana, ja pitkän projektin valmistuminen tuntuu todella palkitsevalta. Pelipuoleenkin on tällä kertaa panostettu aiempaa enemmän, mikä tekee yhdessä hauskan teeman kanssa kolmos-Labosta sarjan toistaiseksi viihdyttävimmän paketin. Erityisesti pukin kontissa Nintendo Labo on parhaimmillaan, sillä aattoiltana kelpaa perheen kasaantua olohuoneeseen pakertamaan yhdessä tuumin kulkuneuvoja. Kannattaa kuitenkin sopiva työnjaosta jo ennakkoon, sillä liian monta osasta itselleen ahmiva pirstaloi joulurauhan hetkessä!

Saatavilla: Switch
Ikäraja: 7 (PEGI)