Tales of Symphonia

02.12.2004

Tales of Symphonia tarjoilee Gamecuben omistajille kauan kaivattua eeppistä roolipelaamista. Sen tapahtumat sijoittuvat hiljalleen kuihtuvaan fantasiamaailmaan, jonka elinvoiman palauttaminen uskotaan nuoren tytön ja tämän seuralaisten harteille. Tarina ei tarjoa mitään suuria elämyksiä, sillä sitä rasittavat ohuet henkilöhahmot, kliseiden riivaama dialogi ja outo muka-huumori.

Onneksi paketin pelillinen sisältö korvaa kerronnan heikkoudet tehokkaasti. Tarjolla on mm. vapaamuotoista pelimaailman tutkimista, reaaliaikaisesti eteneviä taisteluja, luolastojen koluamista ja varusteiden kehittämistä. Kaikki osa-alueet on toteutettu epätavallisen mielenkiintoisesti ja ne on rytmitetty erittäin hyvin. Sekä luolastoissa että erämaissa eteneminen on sopivan epälineaarista ja sekalaiset bonukset houkuttelevat tutkimaan syrjäisiäkin paikkoja.

Pelaajaa ei kiusata loputtomilla satunnaiskohtaamisilla, vaan lähes kaikki viholliset voi halutessaan kiertää. Tähän on kuitenkin tarvetta vain harvoin, sillä erittäin toimivan taistelusysteemin ansiosta hirviöiden kurittaminen on hauskaa. Reaaliaikaisuudestaan huolimatta kohtaamiset ovat yllättävänkin taktisia ja niitä täydentää omaperäinen hahmonkehitys. Sankarit oppivat uusia taitoja ja erikoiskykyjä taistelutyylinsä mukaan, joten miekkamieskin voi saada loitsua.

Ontuvan kerrontansa vuoksi Tales of Symphonia ei nouse aivan roolipelien kärkikastiin. Sisältönsä luovuuden ansiosta sitä on kuitenkin helppo suositella kaikille lajityypistä pitäville.

Lisää luettavaa