Taisto-robotin retroseikkailu – arvostelussa A Robot Named Fight

Nimettömäksi jäänyt robotti taistelee rumia lihahirviöitä vastaan ja puolustaa robottikaupunkinsa tulevaisuutta. Pahin vastustajaotus on tietysti nimeltään Megabeast, kuinkas muuten. Retroa tihkuva A Robot Named Fight on päätynyt nyt myös Nintendo Switchille!

Itseoppineen pelikehittäjä Matt Bitnerin yksin luoma A Robot Named Fight on mannaa alkuperäisten Metroidien ja ylipäätään 80- ja 90-luvun taitteen pelien ystäville. Visuaalisesti Bitnerin tuotos on kovin lähellä SNES-aikakauden nimikkeitä, eivätkä kunnianosoitukset ole jääneet pelkästään graafiselle tasolle. Bitnerin säveltämä musiikki sisältää sekin maukkaita retrovivahteita.

Robotin ohjaaminen on aluksi hiukan kömpelöä. Erityisesti tähtääminen tuntuu vaikealta, mutta pienen harjoituksen jälkeen kontrollien logiikan oppii. Vanhan liiton malliin robotin aseen suuntaaminen ei ole vapaata, vaan tähtäyssuuntia on kahdeksan: sivuille, ylös, alas sekä ylä- ja alaviistoon. Erilaisten ja erikokoisten lihahirviöiden listimisen lisäksi robotin täytyy ampua aukkoja rakennelmiin päästäkseen eteenpäin. Matkalle arvotaan kerättäviä lisävoimia, joiden avulla avautuvat erikoisovet.

Hölmösti nimetty A Robot Named Fight ottaa mallia menneisyydestä myös vaikeutensa osalta. Jos robotti sattuu kuolemaan, seuraava yritys alkaa pelin alusta ilman aiemmin kerättyjä voimia. Vaikka kentät eivät ole hirmuisen pitkiä, retrohenkinen rankaiseminen saattaa ottaa luonnon päälle. Peli on pitkälti saman toistoa kenttien satunnaisista roguelike-henkisistä muutoksista huolimatta. Jos kenttien muutokset eivät ole pelaajan mieleen, tarjoaa peli salasanoja, joiden avulla kenttärakenteet pysyvät ennallaan.

Sinällään A Robot Named Fight on teknisesti ja audiovisuaalisesti käytännössä moitteeton tapaus, mutta siitä puuttuu se kuuluisa jokin. Pelin selvä esikuva Super Metroid on klassikko esimerkiksi mielenkiintoisen päähenkilön ja seikkailuelementtien vuoksi. A Robot Named Fightissa ei ole kumpaakaan, vaan se keskittyy pidemmän päälle hiukan tylsäksi äityvään räiskintään.

Kaikesta huolimatta Matt Bitner ansaitsee hatunnoston. Yhden miehen teokseksi A Robot Named Fight on huikea suoritus, joka ansaitsee tulla ainakin silloin tällöin pelattavaksi. Retrovaikutteita ammentavista nykypeleistä se on ehdottomasti sieltä paremmasta päästä, vaikka genrensä klassikkojen rimaa se ei ylitäkään.

Saatavilla: PC, Switch (testattu)
Ikäraja: Ei PEGI-ikärajaa