Star Fox Assault

12.05.2005

Star Fox 64:stä tutut Fox McCloud, Krystal, Skippy, Falco ja muut hahmot ovat palanneet kaikkien Gamecuben omistajen iloksi. Starfox Assaultin tarina jatkuu suunnilleen siitä, mihin Star Fox 64:ssä jäätiin. Ilkeän Androssin lähettämät Aparoid-nimiset koneet hyökkäävät sankariemme harmiksi Katina-planeetalle, ja tästä alkaa Starfox-tiimin tehtävä. Päinvastoin kuin aiemmissa Star Fox -peleissä, Starfix Assaultin tarinamoodissa vuorottelee kolme erilaista pelimuotoa. Tutun Arwing-aluksen ohella pelin hahmot ottavat yhteen vastustajiensa kanssa jalan taistelukentällä sekä Landmaster-tankilla ajaen. Vihollisten räiskiminen on kuitenkin melko samanlaista välineestä riippumatta.

Namcon kehittämä ja Nintendon julkaisema peli edustaa ulkoasultaan Gamecuben terävintä huippua. Samalla tavoin kuin Starfox 64 aikoinaan, Star Fox Assault on aluksi vauhdikas, värikäs ja hauska. Siihen pelin anti valitettavasti jääkin. Star Fox Assault on erittäin lyhyt, eivätkä pelin kymmenen tehtävää riitä pitkään, vaikka niiden vaikeusasteen voikin itse valita. Lyhyyden ja helppouden lisäksi etenkin pelin sympaattiset eläinhahmot tekevät siitä selkeästi koko perheen viihdettä niin hyvässä kuin pahassa.

Starfox Assault sisältää myös tutut moninpelit kahdelle, kolmelle tai neljälle jaetulla ruudulla mutta varsinaista lisäarvoa ne eivät tarjoa. Ylimääräisenä bonuksena Starfox Assaultissa on mukana myös Nancom klassinen arcade-räiskintä Xevious minipelinä.