Sports Champions 2

14.11.2012

(Kuvat: Zingadi Games / Sports Champions 2)

Sports Champions 2 on PS3:n Movelle tehty liikuntapeli. Ykkösosassa mukana olleet lajit olivat selvästi pelkkää harjoittelua kakkosta varten. Vaikka frisbeen heitto olikin ihan hauskaa, vetää jatko-osan lajivalikoima huomattavasti paremmin puoleensa.

Esimerkiksi tennisharrastajille lajin mallinnus on varmasti mieleen. Lyönnit lähtevät Move-ohjaimella lyhyen harjoittelun jälkeen juuri sinne minne pitää. Tenniksen pelaajan kannattaa kuitenkin muistaa, ettei lyönnille tule pelissä pallon aiheuttamaa vastavoimaa. Mikäli virtuaalipalloa hakkaa yhtä lujaa kuin oikeaa palloa, on kyynärpää nopeasti kipeänä. Keilailu on myös hauskaa puuhaa, mutta aivan liian helppoa. Oikealla rytmillä saa täydellisen 300 pisteen sarjan oikeastaan joka kerta kun eksyy virtuaaliradalle. Myös golfissa birdiet tulevat helposti.


Urheilusuorituksena Sports Champions 2 -peliä on vaikea nähdä, mutta lihaskipuja siitä voi silti saada. Eniten hikoilua aiheuttaa nyrkkeily, joka tuntuu käsivarsissa ja ylävartalossa jo muutaman minuutin mättämisen jälkeen. Myös jousiammunta tuntuu hetken harrastamisen jälkeen käsivarsilihaksissa. Nuoli viritetään viemällä käsi selän taakse, ja pian olkalihakset ovat hellinä.

Kaikkia lajeja voi pelata yksin cup-moodissa, mutta bilepelitilassa peliä voi pelata neljä pelaajaa samaan aikaan ohjainta vaihdellen. Mikäli ystäväpiiristä löytyy edes etäisesti virtuaalihauskanpidosta innostuvia ihmisiä, Sports Champions 2 on oivaa viihdettä joka uppoaa sekä lapsiin että aikuisiin. Suurin marmatuksen aihe on siinä, että lajeja olisi saanut olla muutama enemmän. Nyt ne on käyty nopeasti läpi suuremmallakin kaveripiirillä. Yksinpelaajalle Sports Champions 2 on lyhytaikaista viihdettä.

Pelin ikäsuositus on jostain syystä 12 vuotta. Tähän ei testauksessa löytynyt mitään syytä.

ARVOSTELIJA
JARKKO FRÄNTILÄ

PLUSSAT
LOISTAVAA MONINPELIVIIHDETTÄ
MOVE-OHJAUS TOIMII MOITTEETTOMASTI

MIINUKSET
VÄHÄN PELATTAVAA
TENNIS SATTUU KYYNÄRPÄÄHÄN

PÄÄSTÖTODISTUS
Moninpeli silkkaa mannaa – yksinpelaajalle viihdettä riittää noin 15 minuutiksi.