Sleeping Dogs

05.09.2012

(Kuva: United Front Games / Sleeping Dogs)

Sleeping Dogs on Grand Theft Auto 4 Hong Kongissa. Käsikirjoitus on huonompi ja tappelusysteemi parempi, mutta muuten meininki on tuttua. Peli muistuttaa esikuvaansa jopa graafisesti. Sitä tehtiin liian monta vuotta, eikä budjettikaan ollut tarpeeksi iso että jo vuosia vanhasta GTA 4:sta päästäisiin ohitse.

Mukana on siis avoin kaupunkiympäristö, käsikähmää, ammuskelua ja autoilua.


Päähenkilö Wei on poliisi, joka soluttautuu Hong Kongissa vaikuttavien ammattirikollisten keskuuteen. Hän on itsekin kotoisin samoilta kulmilta, joten on helppo päästä mukaan kuvioihin käyttämällä hyväksi lapsuudenystäviään. Tarinan jännite tulee siitä, onko Wei edelleen hyvä poliisi, vai onko hänestä tulossa oikeastikin rikollinen.

Pelissä on 30 rikostehtävää ja neljä laajempaa poliisitehtävien kokonaisuutta. Ominaisuuksia voi parantaa keräämällä erilaisia pisteitä. Niitä on vähän turhankin montaa sorttia: poliisipisteillä parannetaan ampumista, rikollispisteillä tappelua. Taisteluliikkeitä oppii lisää myös keräämällä patsaita. Lisäksi kerätään statusta, jolla saa taas lisää ominaisuuksia, ja terveysalttareita, joiden myötä Weistä tulee kestävämpi.

Sitten on vielä raha, jolla voi ostaa autoja ja vaatteita. Niistäkin saa bonuksia.

Kilpailu rikoksen ja poliisiuran välillä ei ilmene pelin mekaniikassa, sillä kummassakin voi saada maksimipisteet samanaikaisesti. Ristiriita ei myöskään pääse kunnolla toteutumaan pelin tarinassa, sillä Wei jää monien aiempienkin videopelisankareiden tapaan ulkopuoliseksi. Hän on liian cool tehdäkseen virheitä, ja siksi koskettavimpien kohtausten pääosassa on aina joku sivuhahmo.

Ongelmista huolimatta Sleeping Dogs on kuitenkin ihan hyvin tehty peli, joka varmasti tuntuisi paremmalta ellei takana olisi niin montaa samankaltaista peliä. Batman: Arkham Cityn tyylinen tappelusysteemi on hauska ja haastava. Hong Kong antaa kiinnostavat ja jänskät puitteet pelin tarinalle.

Sleeping Dogs on peli niille, jotka rakastavat John Woon elokuvia, mutta jotka eivät ole pelanneet avoimen maailman rikospelejä kyllästymiseen asti.

ARVOSTELIJA
JUHANA PETTERSSON

PLUSSAT
MILJÖÖ
TAPPELUSYSTEEMI

MIINUKSET
LAIMEA AMMUSKELU
KLISEINEN TARINA

PÄÄSTÖTODISTUS
Hong Kongiin sijoittuva rikospeli soveltaa GTA-kaavaa onnistuneesti, mutta ei järin persoonallisesti