Sid Meier's Pirates

15.12.2004

Firaxis on lopultakin tehnyt kulttuuriteon ja väsännyt uuden version yhdestä 80-luvun klassisimmista peleistä, Pirates!ista. Alkuperäiseen julkaisuun tutustuneet ovat uusiopainoksen kanssa heti kotonaan, sillä se on esikuvalleen uskollinen lähes jokaista yksityiskohtaa myöten.

Pelin päähenkilö on kauppiassuvun poika, joka pääsee ainoana perheestään pakenemaan, kun paha markiisi vie heidät velkavankeuteen. Vuosia myöhemmin nuorukainen suuntaa Karibialle hankkimaan omaisuutta, etsimään sukulaisiaan ja havittelemaan kostoa. Taustatarina tarjoaa pelille vain puutteet ja yleiset suuntaviivat, mutta ei aseta minkäänlaisia vaatimuksia etenemiselle. Pelaaja saa seikkailla laajassa maailmassa täysin vapaasti.

Elantonsa voi ansaita joko kaupankäynnillä tai muita laivoja ryöstelemällä. Kohteensa voi valita täysin sattumanvaraisesti tai kunnioittaa poliittista tilannetta ja kiusata vain oman kansakunnan vihollisia. Merirosvoilu on hauskaa ja sopivan haastavaa, mutta myös muuta tekemistä on tarjolla riittävästi. Matkan varrella voi mm. parannella laivojaan, etsiä muiden piraattien kätkemiä aarteita, vokotella kuvernöörien tyttäriä ja jäljittää kadonneita perheenjäseniään. Monipuolisuudessaan ja vapaamuotoisuudessaan seikkailu on harvinaisen viihdyttävä, vaikka kaupunkireissut muuttuvatkin nopeasti ikävän rutiininomaisiksi.

Teknisesti uusi Pirates ei yllä aivan nykypäivän standardeihin, mutta tähän ei tule juurikaan kiinnitettyä huomiota. Tässä muodossa merirosvoilu jaksaa kiinnostaa taas seuraavat 10 vuotta.