Harvinaisen onnistuneesta elokuvajatko-osasta on syntynyt sikäli harvinainen lisenssipeli, ettei se ole ainakaan täydellisen epäonnistunut. Maksimissaan neljä pelaajaa voi elää uudelleen elokuvan tarinaa koluamalla läpi sarjan kenttiä, jotka sisältävät enimmäkseen esineiden keräilyä, vipujen vetämistä ja kurpitsojen mäiskintää. Hahmoina nähdään lähes jokainen elokuvassakin esiintynyt otus.
Pelin toteutus on asiallista, grafiikka liikkuu sujuvasti eikä kontrolleista muodostu ongelmaa. Sen sijaan äänirooleihin palkattu miehistö ei vedä likimainkaan vertoja elokuvan näyttelijöille, parhaat vetävät roolinsa kohtalaisesti mutta etenkin leffassa karismaattinen Saapasjalkakissa on pettymys.
Nelinpelin idea on mukava lisä muuten varsin perinteiseen tasohyppelyyn. Yksin pelaava joutuu vaihtelemaan eri hahmojen välillä miltei jatkuvasti saadakseen kentissä piilevät ongelmat ratkotuksi, ne kun yleensä vaativat hahmojen erikoisosaamisen käyttöä. Tasoissa on jonkin verran vaihteluakin, mutta suurin osa ajasta tallustellaan edestakaisin haalimassa milloin mitäkin tarve-esineitä. Osa kentistä on turhankin pitkiä ja samat ideat toistuvat liian monta kertaa. Ilman toistoa peli olisi kuitenkin järkyttävän lyhyt nykyisen erittäin lyhyen sijaan – kenttiä on vain hiukan toista kymmentä, ja parin tunnin pelillä kokeneempi pelaaja selvittää niistä yli puolet.
Pelin pelaisi läpi vieläkin nopeammin, ellei siinä olisi runsaasti ärsyttäviä kerrasta poikki -hyppyjä. Ne varmistavat sen, että perheen pienimpien pinna palaa Shrekin kanssa turhankin pian. Sääli, sillä pienellä virittelyllä peli olisi voinut olla jopa todella hyvä.