Shadow of Rome

23.02.2005

Capcomin studioilla on ilmeisesti tykätty Gladiator-elokuvasta niin paljon, että Capcom on päättänyt kehittää entisaikojen Roomaan sijoittuvan toimintaseikkailun. Pelin tarina kietoutuu Julius Caesarin murhan ympärille. Päähenkilö Agrippan isää pidetään syyllisenä veritekoon, mutta kaikki eivät niele hänen syyllisyyttään. Salaliittoa selvitellään sekä miekkojen että vakoilun avulla.

Päähenkilöitä onkin kaksi. Agrippa jättää Rooman kenraalin homman taakseen pelastaakseen isänsä. Toinen päähenkilö on senaatin ja muiden tahojen toimia hiipien ja salakuunnellen selvittelevä Octavius.

Peli jakautuu siis kahteen osaan, toimintaan ja hiiviskelyyn. Toiminta tarkoittaa todella brutaalia teurastamista, jossa väkivallalla mässäillään oikein kunnolla. Taisteluosuudet on kuitenkin toteutettu sellaisella asenteella, että kaikki vähänkään tiukemman toiminnan ystävät ihastuvat varmasti hyvin toimivaan taistelujärjestelmään, jota tuetaan vielä valtavilla seitsemän käden miekoilla ja muilla tylyillä tappovälineillä.

Hiiviskelyosuudet rikkovat pelirytmin pahasti. Nopeatempoinen toiminta tyssää kuin seinään ja tilalle tulee todella laimeaa ja hidastempoista vartijoiden välttelyä. Intensiteetin puuttuessa nämä hiiviskelyosuudet ovat pakollista harmia ennen seuraavia toimintakohtauksia.

Shadow of Rome on kaksijakoinen kokonaisuus. Miekkoja on erittäin hauska heilutella, mutta köyhä stealth-toiminta puukottaa kokonaisuutta selkään laskien kokonaisarvosanaa.