Vuonna 2002 julkaistu Rocky-peli yllätti korkealla laadullaan. Nyt yllätysmenestyjä on saanut jatkoa Rocky: Legendsin muodossa. Tämä uutuus on eräänlainen prologi, jonka tapahtumat sijoittuvat pääosin aikaan ennen Rocky-elokuvia. Mukana pelissä ovat luonnollisesti kaikki leffoista tutut hahmot sekä sarja tuntemattomampia suuruuksia. Ivan Dragon ja Apollo Greedin kaltaiset tärkeät hahmot eivät jää statistin asemaan, vaan heille on tarjolla omat ura-mooditkin.
Varsinaista juonta Rocky Legendsistä on turha etsiä. Vaikka sinne tänne on ahdettu muutamia välinäytöksiä, eivät ne muodosta yhtenäistä kokonaisuutta. Leffat nähneenä on tietysti helppo sijoittaa tapahtumat oikeaan ajankohtaan välinäytösten avulla, muuta hyötyä niistä ei ole. Tämän vuoksi Rocky: Legends jääkin junnaamaan paikalleen.
Pelaaminen koostuu nyrkkeilystä ja harjoitteluosuuksista. Jälkimmäiset ovat pääosin nappien oikea-aikaista naputtelua vaativia minipelejä. Nyrkkeilyssä luotetaan vanhaan ja hyväksi todettuun pelimekaniikkaan. Molemmille käsille löytyvät omat napit, niin pää- kuin vartalolyönneillekin. Lisäksi lyöntejä voi modifioida koukuiksi ja yhdistellä komboiksi. Toki myös torjunnat ja väistöt onnistuvat. Vaikka pelimekaniikka onkin tuttua jo vuosien takaa, se toimii yhä, eikä Rocky: Legends pelattavuutensa puolesta kaadukaan.
Yksipuolisuus on pelin suurin ongelma. Toimituksessamme mäiskimiseen kyllästyttiin nopeasti. Yksinpelissä tekoäly tarjoaa kohtalaisen haasteen, mutta tietyt rutiinit johtavat helppoihin voittoihin. Harjoittelun minipelitkään eivät tarjoa pitkäaikaista piristystä. Kahden pelaajan väliset matsit ovat tietysti pari askelta hauskempia, mutta mitään erityistä ei moninpelikään tarjoa.