Aiemmin tasohyppely- ja puzzle-pelien aateliin kuuluneet legendaarisen Lorne Lanningin Oddworld -pelit ottavat askeleen uuteen suuntaan. Arvoitusten ratkomisen tilalla ovat nyt toiminta ja räiskintä, vuorotellen ensimmäisessä ja kolmannessa persoonassa. Seikkailuelementit jäävät pienempään osaan kuin aiemmissa Oddworld ?peleissä, esimerkiksi pari vuotta vanhassa Munch?s Odysseessä. Sergio Leonen spagetti-westernien maailmaa tyylitellen mukaileva Stranger?s Wrath esittelee myös uuden päähenkilön. Palkkionmetsästäjä Stranger on muukalainen, joka saapuu villin lännen kaupunkiin, ja pelin juoni lähtee rullaamaan tästä.
Mitään uutta ja mullistavaa ei ole tarjolla, mutta pelattavuus on kohdallaan ja ulkoasultaan Stranger?s Wrath on komeaa katseltavaa. Kamera-ajot luistavat, kentät ovat täynnä hienoja yksityiskohtia ja hahmot eläviä. Ennen kaikkea pelin maailma on nimensä mukaisesti positiivisen outo.
Kerrassaan mainion pelin suurin miinus on moninpelien ja Xbox Liven puuttuminen. Niistä olisi iloa, kun pelin yksin tahkoaminen alkaa kyllästyttää. Tästäkin huolimatta Stranger?s Wrath on kokonaisuutena vaikuttava paketti.