NBA Live 2005 lähestyy koripalloa melko realistisella otteella, mikä näkyy sekä kontrolleissa että tekoälyssä. Pelaajalla on käytössään hyvin monipuolinen valikoima erilaisia toimintoja, joten systeemin omaksuminen vaatii melkoisesti harjoittelua. Lopputulos on kuitenkin vaivan arvoinen. Käytettävissä olevat työkalut riittävät monipuolisten hyökkäysten rakentelemiseen ja puolustustyöskentelystäkin on saatu mielekästä. Parhaimmillaan systeemi on PS2:n DualShockilla. Gamecuben ja Xboxin ohjaimien kohdalla pelintekijät ovat joutuneet tekemään pieniä kompromisseja saadakseen pelattavuuden kohdalleen.
Tekoälyn ohjaamat joukkueet pelaavat mukavan aktiivista ja vaihtelevaa koripalloa. Pelaajan joukkuetoverit sen sijaan kaipaisivat silloin tällöin reipasta potkua takapuoleensa. Puolustuspäässä he hoitavat tehtävänsä kunnialla, mutta vastustajan korin alla ote on hieman flegmaattinen. Aktiivisemmat pelikaverit olisivat tehneet yksinpelistä nykyistäkin hauskemman kokemuksen.
Paketin tarjonnasta on kuitenkin vaikea valittaa. Näytösottelujen lisäksi mukana ovat yksi vastaan yksi ?koitokset, pudotuspelit, yksittäinen sarjakausi ja kevyttä managerointia sisältävä Dynasty-moodi. Uutta sisältöä tänä vuonna edustaa hieman sirpalainen NBA All-Star Weekend, jossa käydään lävitse neljä eri ohjelmanumeroa. Nettipeliä on valitettavasti turha etsiä yhdestäkään pelin versiosta, mutta muuten moninpeli on toteutettu mallikkaasti.
NBA Live 2005 on markkinoiden laadukkain korispeli, alustasta riippumatta.