MotoGP –sarja on edennyt neljänteen osaansa. Tämän vuoden merkittävin uudistus on mahdollisuus ajaa kaikissa kolmessa kokoluokassa. Sen lisäksi tulokas pitää sisällään 16 oikeiden esikuvien mukaan mallinnettua rataa, kattavan pyörälisenssin ja kymmeniä historiallisia ja nykypäivän kuljettajia. Audiovisuaalisesti paketti on melko pelkistetty, mutta pelillisesti kokonaisuus toimii hyvin.
Tarjolla on kaksi vaihtoehtoista ajomallia. Kevyempi versio on armelias virheiden suhteen, mutta on muuten sopivan haastava. Menestyminen vaatii hyvin harkittuja ajolinjoja ja jarrutuksia, sillä mutkiin tuleminen liian suurella nopeudella on varma tapa pilata kisansa. Vaihtoehtoinen simulaatiomallinnus tyydyttää tiukempaa realismia kaipaavien tarpeet. Sen käyttäminen vaatii tosin jonkinlaista erikoisohjainta, sillä DualShockin herkkyys ei meinaa riittää kaikkien tilanteiden selvittämiseen.
Tekoäly hoitaa hommansa keskinkertaisesti. Taistelua sijoituksista esiintyy liian vähän ja muut kuskit ajavat ohitustilanteissa turhan helposti päin pelaajaa. Toisaalta lopputulokset vaihtelevat kisasta toiseen uskottavalla tavalla. Sisältöpuolella on luotettu helppoihin perusratkaisuihin. Valikoiman elinvoimaisin pelimuoto on kausi-moodi, jossa käydään lävitse kaikki kilpailut vapaita harjoituksia ja aika-ajoja myöten. Nettipeliä ei ole, vaan moninpelistä kiinnostuneiden on tyydyttävä keskinkertaisiin jaetun ruudun karkeloihin.
Kaikkien kolmen kokoluokan ansiosta MotoGP 4 tuntuu edeltäjiään täydellisemmältä ratamoottoripyöräily-peliltä.
Lajista ja yksinpelistä kiinnostuneille se onkin erinomainen hankinta.