Mafia II

29.09.2010

Mafia II:sta pelatessa tuntuu usein siltä, että koko peli tiivistyisi tähän: Aja baariin. Aja kotiin. Aja takaisin baariin. Aja takaisin kotiin. Aja satamaan. Joskus ajamisen lomassa pääsee vähän ammuskelemaan, mutta yleensä ainoastaan katselemaan välianimaatioita.

Kyseessä on siis jatko-osa eräälaiseksi PC-pelaamisen klassikoksi muodostuneelle pelille Mafia. Tällä kertaa aiheena on nuoren mafioso Viton tarina, Empire Bayn kaupungin kaduilta sielunsa myyneeksi ammattirikolliseksi. Mafia II ei ole sentimentaalinen peli. Se ei salli rikollisille päähenkilöilleen Kummisetä-elokuvien tyylistä kunniaa tai eksistentiaalista suuruutta, tai edes Sopranosin sympaattista samaistuttavuutta. Pelin mafioso on ikävä ihminen, joka kiristää, murhaa ja pettää voidakseen ostaa asuntoonsa paremmat huonekalut, kuten Vito eräässä kohtauksessa ilmoittaa.

Vito ei myöskään asetu tällaisen meiningin yläpuolelle, vaan edustaa sitä itse kenties koko pelin karkeimpana esimerkkinä. Nihilistinen näkemys rikollisesta elämästä on yksi pelin suuria vahvuuksia, mutta tekee siitä samalla rasittavan pelata. Miksi tämän nilkin kohtalon pitäisi kiinnostaa?

Mafia II on hienon näköinen peli, jonka ajankuva autoineen, radioineen ja rakennuksineen on moitteeton. Se on avoimen maailman peli siinä mielessä, että Empire Bayn kaupungissa voi ajella ympäriinsä vapaasti. Mitään sivutehtäviä tai muita houkutuksia ei kuitenkaan ole, joten päämäärätön ajelu tuntuu kulisseissa hortoilulta.

Huonointa pelissä on pelattavuus. Se ei ole hyvä juttu, onhan tämä nyt sentään videopeli eikä elokuva. Räiskiminen on tylsää pakkopullaa, ja ajaminen ei ole sen ihmeellisempää kuin missään muussakaan pelissä. Tuntuu kuin pelin tekijät tuntuisivat itsekin ymmärtävän omat puutteensa, ja siksi pelissä on ohuesti pelattavaa. Pitkät pätkät koostuvat tosiaan pelkästä ajamisesta ja välianimaatioiden katselusta.

Kun ottaa huomioon Mafia II:n huonon pelattavuuden, on suunnittelijoilta ollut harkitsematonta käyttää tylsyyttä yhtenä pelikokemuksen rakennuspalikoista. Kaupungissa on nopeusrajoitus, ja kun sitä rikkoo, saa poliisit peräänsä. Pelatessa ymmärtää, että nopeusrajoitus on pelissä esimerkkinä niistä lukemattomista yhteiskunnallisista säädöksistä, joita mafiamies koettaa elämäntapavalintansa myötä paeta. Se on silti todella ärsyttävää.

Mafia II on huono peli, jossa on joitain yllättävän kekseliäitä ideoita. Pelin maailmankuva ja jotkut pelisuunnittelulliset ratkaisut olisivat hyvin voineet olla edukseen paremmassa pelissä. Valitettavasti tällaisenaan Mafia II on ontto tekele. Alussa hieno kaupunkimaisema tekee pelaajaan vaikutuksen, mutta pelin edetessä huomaa, ettei se ole muuta kuin pintaa.

ARVOSTELIJA
JUHANA PETTERSSON

PÄÄSTÖTODISTUS
Mafiapeli on parhaimmillaan välianimaatioissa.

Lisää luettavaa