LittleBigPlanet Karting

03.12.2012

(Kuva: UNITED FRONT GAMES/MEDIA MOLECULE / LittleBigPlanet Karting)

LittleBigPlanet jatkaa ihastuttavan söpön Säkkipojan seikkailuja. Tällä kyseessä ei ole tasohyppely, vaan arcadeajelua Mario Kartin hengessä. Sitä ovat monet yrittäneet matkia vuosien varrella. LittleBigPlanet tekee parhaansa ja pääseekin kenttäsuunnittelun puolesta lähelle, mutta epäonnistunut tekoäly syö pelin viehätysvoimaa.

LittleBigPlanet Karting ei liikoja selittele tarinaansa. Alussa pelaaja istutetaan Säkkipojan ominaisuudessa pikkuauton rattiin, ja harjoitustilassa testaillaan läpi pelin pääkontrollit. Kaasun ja jarrun lisäksi pelaaja voi liukua kaarteesta esiin kunnon kiihdytyksillä. Toisesta napista voi ampua radalle sijoitelluilla pyssyillä erilaisia ammuksia. Kaikki tämä on tuttua Mario Kartin eri versioista. Monet kisoista vetävät vertoja Mario Kartin parhaimpiin ratoihin. Sonyllä on ymmärretty että yksinkertainen toimii, eikä radoista löydy liikaa kiemuroita tai säätämistä.


Yksinpelaaja joutuu ajamaan kisat tekoälyn ohjastamia kuskeja vastaan. Tässä peli kurvaa valitettavasti pöpelikköön. Helpoimmalla tasolla kisat sujuvat vielä, mutta normaalilla vaikeustasolla tekoälykuskit huijaavat pahasti. Pelaaja voi ajaa lähes täydellisen kierroksen, eikä tekoälykuskeja voi silti millään pudottaa kyydistä. Usein joku niistä ampuu kisan loppuhetkillä ammuksen suoraan takapuskuriin, jonka seurauksena vähintään yksi auto sujahtaa ohitse.

LittleBigPlanet Karting elääkin verkkopelistä. Valitettavasti arvioversiolla sitä ei päässyt kokeilemaan. Erilaiset pelimuodot kuten Mario Karteistakin tutut, aikarajalla kilpailijan tuhoamiseen keskittyvät kentät toimivat paremmin kun vastassa on ihmispelaajia. Tekoälyä vastaan peli on turhauttava.

Pelissä voi tehdä omia ratoja ja jakaa niitä muiden käyttäjien kanssa. Sosiaalinen jakaminen on yhtä tärkeässä osassa kuin edellisissä LittleBigPlaneteissa. Mikäli ratojen jakaminen toimii ja peliseura on tasavertaista, arvosanaan voi huoletta heittää vähintään pari pistettä lisää.

ARVOSTELIJA
JARKKO FRÄNTILÄ

PLUSSAT
RADAT MIELIKUVITUKSELLISIA
SÄKKIPOIKA ON VALLOITTAVA HAHMO

MIINUKSET
TEKOÄLYKUSKIEN KUMINAUHATEKOÄLY

PÄÄSTÖTODISTUS
Torso tekoäly tappaa yksinpelihauskuuden.