L.A. Noire

Ollakseen Rockstar Gamesin uusin isolla rahalla tehty hittipeli, L.A. Noire ottaa yllättävän paljon riskejä. Vaikka se päällisin puolin muistuttaakin paljon Grand Theft Auto -pelejä, on se todellisuudessa hyvin erilainen kokemus. Jos GTA-pelit ovat räjähtäviä Guy Ritchie -elokuvia, L.A. Noire on seesteisen myrkyllinen James Ellroy -rikosromaani.

Peli sijoittuu toisen maailmansodan jälkeiseen Los Angelesiin. Päähenkilö Phelps aloittaa poliisihierarkian pohjalta, ja ylenee pelin kuluessa ensin murharyhmään ja sitten huumepoliisiin. Peli keskittyy poliisin työhön. Pelaaja ratkoo tapauksia, joissa kuulustellaan rikollisia, tutkitaan rikospaikkoja, ajetaan takaa epäiltyjä ja koetetaan selviytyä ampumavälikohtauksista.

L.A. Noire on peli, jossa näkyy monenlaisia vaikutteita. Avoin maailma ja ajaminen ovat tuttua tavaraa GTA-peleistä ja Red Dead Redemptionista. Rikospaikkojen tutkiminen tuo mieleen Heavy Rainin. Pelin kuulustelut eivät ole yhtä vitsikkäitä kuin Ace Attorney -peleissä, mutta mekanismi on samankaltainen.

Kuulustelut ovatkin pelin kovinta antia. Ideana on, että epäilty puhuu mitä puhuu, ja pelaajan täytyy arvata, onko hän rehellinen vai epärehellinen. Kuulusteltavan voi käräyttää valehtelemisesta, häntä voi kovistella tai myötäillä. Jos homma menee putkeen, kuulusteltavasta irtoaa hyödyllistä tietoa. Jos ei, tämä ryhtyy tuppisuuksi. Pelaajan keräämät vihjeet ovat tietysti avuksi, mutta olennaista on myös tarkastella kuulusteltavan kasvoja. Näyttääkö hän hermostuneelta? Vilkuileeko hän sivuille?

Hämmästyttävää kyllä, L.A. Noiren tietokoneanimaatiohahmojen näyttelijäntyö on tarpeeksi puhuttelevaa, että kuulusteltavan reaktioiden perusteella tosiaan voi arvata, kuka puhuu totta ja kuka ei. Joskus kuulustelu menee hakuammunnaksi, mutta kuulustelukohtaukset ovat silti hienoja pelisuunnittelun saavutuksia.

L.A. Noire on aikuinen, fiksu peli, joka yrittää olla liian vakavasti otettava. Kuivaa poliisityötä jaksaa katsoa parituntisen elokuvan ajan, mutta 20 tunnin pelissä alkaa kaivata muutakin. Peli on huumoriton ja seksitön kuvaus ammatillisista prosesseista. Viimeisen kolmanneksen aikana päähenkilöstä alkaa vihdoin selvitä jotain, ja rikokset alkavat olla verevämpiä. Tähän puoleen olisi voinut panostaa jo aikaisemmassa vaiheessa.

Puutteistaan huolimatta L.A. Noire on hieno peli. Se on osoitus siitä, ettei videopelin ole pakko olla pelkkää Bulletstormia ja Gears of Waria. Pelimaailmaan mahtuu myös tämä pieteetillä tehty, tarkkanäköinen ja palkitseva kuvaus siitä, millaista oli elämä 40-luvun Los Angelesissa, Hollywoodin ja sodan varjossa.

PÄÄSTÖTODISTUS
Hieno ja aikuinen dekkari, jossa pääsee katsomaan rikollisia silmästä silmään.

ARVOSTELIJA
JUHANA PETTERSSON