Television Ritari Ässä -kulttisarja kääntyi pari vuotta sitten peliksi, laihoin tuloksin. Totaalisen surkeaa Knight Rider: The Gamea seuraa nyt jatko-osa. Knight Rider 2: The Game onnistuukin ylittämään ennakko-odotukset. Se on huonompi kuin uskallettiin odottaa.
Michael Knightin ja puhuvan Pontiac Trans-Amin eli KITTin seikkailut hyödyntävät Ritari Ässä -maailman hahmoja, ajoneuvoja ja muita faktoja, joten tv-sarjan fanit saavat ehkä jonkinlaista tyydytystä tässä suhteessa, mutta ihmeauto ja kikkarapäinen oikeuden puolustaja tuntuvat todella vanhentuneen sen 20 vuotta sitten tv:n kulta-aikojen.
KITTin konepellin alta löytyy kyllä tehoa, mutta auton ajo-ominaisuudet ovat kuihtuneet olemattomiin. Onhan se kiva, että auto pyörähtää 360 astetta paikallaan, mutta vielä mukavampaa olisi, jos auto tottelisi pelaajan kontrolleja halutulla tavalla, eikä poukkoilisi seinästä toiseen surkean ajotuntuman takia.
Tehtäväsuunnittelussakaan ei ole mitään järkeä. Välillä kaahaillaan paikasta toiseen ilman minkäänlaista toimintaa ja paikoin taistellaan persoonattomia robotteja vastaan KITTin kolmen aseen muodostaman asearsenaalin avulla. Toki autosta löytyvät myös ne turbobuustit ja muut televisiosta tutut oheistoiminnot, mutta niitä hyödynnetään epäinnovatiivisesti.
Knight Rider 2: The Game on pelimaailman vuoden 1980 Lada, joka on rääkätty loppuun ja kolaroitu moneen otteeseen. Tässä pelissä kaikki on pielessä – niin tunnelma, pelattavuus, grafiikka kuin äänimaailmakin.