Kingdoms of Amalur: Reckoning

29.03.2012

Kingdoms of Amalur: Reckoning lupaa kunnianhimoisesti yhdistää toiminnan, roolipelaamisen ja viime aikoina kovasti muodikkaan avoimen pelimaailman. Aivan kokonaan lupausta ei onnistuta lunastamaan, mutta oikein viihdyttävän toimintaroolipelin ovat Big Huge Gamesin tyypit silti saaneet aikaiseksi.

Kuten asiaan kuuluu, on Amalurin maailma kriisissä. Talven keijuhovissa suosiota saavuttanut fanaattinen kultti haluaa hävittää kuolevaiset maan päältä, eivätkä ihmiset ja haltijat tahdo pärjätä loputtomia keijuarmeijoita vastaan. Yksi kuolevainen kuitenkin
palaa kuolleista menninkäisten sielukaivossa ja ryhtyy pelin sankariksi.

Pelaaja pääsee valitsemaan kolmesta eri tyylistä, joita yhdistelemällä hahmoa voi kehittää eteenpäin. Vihollisia voi teloa luottamalla nopeuteen ja tarkkuuteen, raa’alla voimalla tai sitten taikuudella. Valitsi pelaaja minkä polun tahansa, taistelu pysyy vauhdikkaana ja viihdyttävänä. Eri taitoja voi sekoitella mielin määrin, ja kun hahmo etenee eri poluilla, avautuu valittavaksi
erilaisia kohtaloita, jotka edelleen parantavat sankarin suorituskykyä.

Jouheva toiminta ja hyvin suunnitellut kompaktit kentät ovat Amalurin vahvuus, mutta valitettavasti kehittäjät eivät ole uskaltaneet luottaa siihen, mikä pelissä toimii. Mukaan on täytynyt myös ympätä Elder Scrolls -pelit mieleen tuovaa käsityötaitojen kehittelyä ja alkemiaa. Vaikka puhdetyöt on pidetty simppeleinä, jäävät ne silti irrallisiksi.
Amalurin maailmakaan ei ole yhtä avoin kuin raskaamman sarjan roolipeleissä. Vaikka maailmassa voi teoriassa kulkea vapaasti ja paikka on pullollaan erilaisia sivupolkuja ja ylimääräisiä tehtäviä, mahdolliset reitit ovat oikeasti hyvin rajalliset. Ehkä tästä syystä maailma ei koskaan tunnu hirveän persoonalliselta ja elävältä rikkaasta visuaalisesta tyylistään huolimatta.

Kingdoms of Amalur: Reckoning on erinomainen toimintaroolipeli, jossa on viihdyttävä tarina ja monta hyvää ideaa. Valitettavasti se yrittää samalla kilpailla Skyrimin kanssa, eikä tietenkään pärjää vertailussa. Roolipelien usein kankeisiin taisteluihin kyllästyneet fantasian ystävät saavat kuitenkin tästä varmasti paljon irti.

TESTATTU
XBOX360

ARVOSTELIJA
Henri Hakkarainen

PÄÄSTÖTODISTUS
Viihdyttävä sekoitus roolipelaamista ja toimintaa

Lisää luettavaa