Edellisen Kid Icarus –pelin julkaisusta on vierähtänyt 20 vuotta. Olisi voinut jo luulla, että enkelipoika Pitiä ei enää nähtäisi kurittamassa Manalan hirviöitä. Kid Icarus: Uprising tekee selkeän pesäeron kaksiuloitteisiin edeltäjiinsä. Uprising on vauhdikas toimintaseikkailu, jossa meininkiä riittää.
Hurjalla tempolla etenevän pelin välinäytökset on jätetty minimiin. Juonta kuljetetaan toiminnan tuoksinassa Pitin sekä jumalatar Palutenan välisellä dialogilla. Kaksikon lisäksi mukana on monia Kreikan mytologiasta tuttuja hahmoja, kuten Medusa ja Manalan valtias, Hades. Hahmojen välinen, neljättä seinää ahkerasti rikkova huulenheitto on käsikirjoitettu ilahduttavan hyvin.
Peli on jaettu kahteen osaan. Kentät alkavat vauhdikkaalla lentämisellä. Kun toiminta laskeutuu tason puolivälissä maan päälle, kontrollit vaikeutuvat.
Ne ovat perusteiltaan yksinkertaiset. Tatti liikuttaa hahmoa, olkanäppäimellä hyökätään ja kosketusnäytöllä tähdätään. Maataisteluissa siirrytään kolmannen persoonan räiskintään. Näyttävän näköistä toimintaa piinaa kameran ja ohjattavuuden
sekamelska.
Sekä tähtääminen että kameran liikuttaminen on jätetty kosketusnäytön varaan. Vihollisten vyöryessä iholle ohjattavuus kärsii pahasti.
Tiukoissa paikoissa iskut ja väistöt tuntuvat lipsuvan minne sattuu.
Ohjattavuutta voi säätää vapaasti, ja esimerkiksi kosketusnäyttökontrollit voi poistaa käytöstä kokonaan. Valikoissa saakin viettää tovin itselleen sopivaa kontrolliskeemaa etsien. Jahka kontrolleihin alkaa saada tuntumaa, maistuvat maa-osuudetkin paremmin. Ikävä vain, että kontrollien ihmettelemiseen menee niin paljon aikaa.
Kontrollit ovat onneksi ainoa asia, josta Kid Icaruksessa voi tosissaan napista. Nähtävää ja kerättävää riittää erilaisten aseiden, ja esineiden muodossa runsaasti. Asevalikoima on erityisen tyydyttävä. Värikästä viholliskaartia pääsee höykyttämään nyrkkiraudoilla ja tykeillä.
Ilman kontrollien kanssa hinkkausta Kid Icarus nousisi kirkkaasti Nintendon kärkikastiin.
TESTATTU
3DS
ARVOSTELIJA
Kalle Eskelinen
PÄÄSTÖTODISTUS
Hankalien kontrollien laimentama vauhdikas räiskintäpeli