Grand Theft Auto: San Andreas

11.11.2004

Grand Theft Auto -pelisarja on kasvanut erittäin suureksi ilmiöksi erinomaisten arvosanojen, suurien myyntilukujen ja jatkuvien lakijuttujen ansiosta. Sarjan uusin osa tuskin vähentää fanien intoa, sillä Rockstar on taas tehnyt loistavaa jälkeä.

San Andreas sijoittuu 90-luvun alun Kaliforniaan ja pelin teemana on gangsta rap. Tämän genren loi noihin aikoihin bändi nimeltään N.W.A ja yksi pelin hahmoista onkin lainannut ulkonäkönsä kyseisen bändin Eazy E:ltä. Visuaalisen autenttisuuden lisäksi audiopuolella jatketaan samaa vankkaa linjaa. Monipuolisen soundtrackin lisäksi pelihahmojen äänien takaa löytyy liuta räppareita Ice-T:stä lähtien. Lisäksi peliin ovat lainanneet äänensä mm. James Woods, Shaun Ryder, George Clinton, Andy Dick ja Samuel L. Jackson.

Tarina lähtee liikkeelle, kun päähenkilö Carl Johnson palaa takaisin kotikaupunkiinsa Los Santosiin. Kuten aikaisemmissakin osissa, niin alku ei ole ruusuinen ja pelaaja joutuu varsin kyseenalaisten tahojen juoksupojaksi. Tehtävien kirjo on monipuolisempi kuin koskaan. Takaa-ajojen ja tappokeikkojen lisäksi on mukana niin hiipimistehtäviä tyyliin Splinter Cell, kuin graffitien maalaamista ja rytmipeleistä tuttuja naputteluralleja. Rytmipeleissä pääsee esimerkiksi musiikin tahtiin keinuttamaan lowrideria ja hurmaamaan naisia tanssimalla.

San Andreaksessa on elementtejä lähes jokaisesta eri pelityypistä ja mukana on myös hahmonkehitys. Tehtäviä suorittamalla saa kunnioitusta ja tämän avulla pelaaja voi ottaa komennettavakseen jengiläisiä eli aina ei yksin tarvitse hoodille lähteä rötöstelemään. Lisäksi mm. taito ratin pyörittämiseen tai eri aseiden käyttöön kasvaa pelituntien myötä. Tämä ei tarkoita, että esim. haulikkokäden saisi vakaammaksi vain ampumalla kaikkea liikkuvaa, vaan tätä taitoa voi harjoittaa myös ampumaradalla. Voimaa saa lisää käymällä punttiksella ja halutessaan hahmonsa voi lihottaa hyvinkin tukevaksi kaveriksi.

Kuten pelisarjan edellisissäkin osissa, unohtuu juonta eteenpäin vievien tehtävien tekeminen välillä San Andreaksessakin, kun pelin maailmaan jää vaeltelemaan. Taksi-, ambulanssi-, poliisi- ja paritustehtävien lisäksi voi nyt heitellä kadulla korista, lyödä vetoa hevosista, ajaa kilpaa kilparadalla tai vaikka pelata baarissa videopelejä. Lisäksi pelaaja voi muokata niin oman autonsa kuin hahmonsa ulkonäköä. Parturissa saa uuden hiustyylin, erilaisista vaatekaupoista voi käydä lisäämässä vaatevarastoaan ja tatuointeja saa nakutettua kehoonsa. Autoon saa taas lisättyä kaikkea spoilereista ja liekkikuvioista lähtien.

Sen lisäksi, että pelin maailma on hyvin elävä, on se myös erittäin laaja, laajempi kuin koskaan. San Andreas on hämmästyttävän monipuolinen, pitkäikäinen ja kaikkea voi tehdä aina deittailusta lähtien ja nyt sankarimme osaa uidakin. Suurimmat ongelmat ovat teknisiä ja ne liittyvät lähinnä pelin nykimiseen sekä kamera- että tähtäysongelmiin. Nämä kauneusvirheet eivät kuitenkaan estä Grand Theft Auto: San Andreasta olemasta vuoden tärkeimpiä PS2-pelejä. Vielä loppuun muistutus siitä, että peli kielletty alle 18-vuotiailta ja syystä.