Peliteollisuudessa kehityskustannukset ovat nousseet hurjasti ja näinpä firmat yhä enemmän pelaavat varman päälle. Näinpä elokuvateollisuudesta tutut jatko-osat ovat pelimaailmankin arkipäivää. Lisäksi kuten elokuva-puolella, yritetään myös pelipuolella tehdä tuotteita jo valmiina olevalle kohderyhmälle, hyvänä esimerkkinä sarjakuva-fanit. Nykyään eletäänkin oikeaa sarjakuvasankari-buumia, kun valkokankaalla on nähty Spider-Maneja ja tulossa on mm. Ghost Rider.
Fantastic Four -elokuva on tulossa teattereihin kuun lopussa ja tämän kylkeen on pelikin perinteisesti tehty. Eikä siinä mitään, Ihmeneloset sankariryhmänä on hyvä pohja tehdä viihdyttävä toimintapeli. Mikä sen hienompaa, kuin ohjata hahmoja, joilla on liekin ja möykyn kaltaisia voimia. Ihmisliekin tai villisti venyvän miehen toteuttaminen virtuaalimaailmassa on kuitenkin haastava työ ja pelisuunnittelijat ovatkin Fantastic Fourissa epäonnistuneet tässä hommassa osittain, varsinkin tylsästi leijuvan liekin kanssa.
Fantastic Four on perinteinen, keskinkertainen lisenssipeli, joka ei täysin epäonnistu missään, mutta ei myöskään loista. Perinteiset lisenssiriesat, kuten heikko kamera, hivenen tahmeat kontrollit ja vaisu visuaalinen anti ovat tämänkin pelin harmina. Jatkuvasti pelirytmin keskeyttävät, varsin kököt tarinaa kuljettavat välianimaatiot eivät ansaitse taputuksia, lähinnä läimäyksiä kooderin naamavärkkiin. Eivätkä jatkuvat nappienhakkaus-minipelit ole mitään innovatiivisuuden huipentumia ja oma lukunsa on sitten vielä ”tekoäly”.
Löytyykö tästä pelistä sitten mitään hyvää? Kyllä, se ei nimittäin tee täydellistä mahalaskua millään osa-alueella. Komboja voi tehdä, pientä hahmonkehitystäkin tapahtuu, extroja on mukavasti Marvel-faneille ja muutenkin yritystä löytyy. Oma kiva pieni lisänsä on myös co-op, vaikka se onkin mahdollista vain fantastiselle kaksikolle. Tosiasia kuitenkin on, että loppujen lopuksi kyseessä on varsin helppo peli, joka soveltuu lähinnä perheen pienimmille Ihmeneloset-faneille. Jos kuitenkin ikää löytyy ja haluaa hyvää toimintaa höystettynä supersankarivoimilla sekä hyvällä tarinalla, kannattaa valita pelikseen erinomainen God of War.