F1 2012

28.09.2012

(Kuva: Codemasters / F1 2012)

Formulakausi on alkanut, mutta lajin buumi näyttää olevan Suomessa ainakin hetkellisesti ohi televisiointijärjestelyjen takia. Siinä missä ennen lajia sai tapittaa televisiosta maksutta, nykyiselle urheilukulttuurille tuttuun tyyliin kisat näkyvät ainoastaan maksukanavilla. Pakko myös myöntää, että kun suomalaismenestys on vaatimatonta, monella sunnuntaikatselijalla on parempaa tekemistä kuin kisojen katselu.

F1 2012 on kuitenkin siitä harvinainen autopeli, että sen luulisi kiinnostavan myös muitakin kuin formulafaneja. Syynä on laatu: Codemastersin tekemä pelisarja on aina ollut yksinkertaisesti hyvä.


Vuonna 2010 tehty pelistudion ensimmäinen formulapeli oli onnistunut tapaus, ja meno on vain parantunut vuosien varrella. Toki muutokset ovat olleet asteittaisia ja pieniä, mutta sellaistahan formulakin on: pienet muutokset vaikuttavat lopputulokseen valtavalla tavalla. Tämän vuoden formuloissa esimerkiksi jousitussysteemiä on muuteltu hieman tarkemmaksi. Autojaan voi muutenkin muokkailla yhä mieleisekseen, mikä onkin yksi pelin erikoisimmasta piirteistä: yleensä autojen rassaaminen on pakollinen paha, mutta formulapeleissä se osa viehätystä.

Uratilassa ei ole tapahtunut muutoksia: pohjalta aloitetaan, ja kohti palkintopallia ja parempia  talleja edetään. Toisaalta toimivaa konseptia ei kannata vaihtaa, mutta jonkinlainen muutoskin olisi voinut olla paikallaan. Uutena pelimuotona on mukana Career Challange -pelitila, jossa  ajetaan valittuja kuskeja vastaan pienissä ryppäissä. Myös alku on pehmeämpi kuin ennen, ja harjoittelu tapahtuu pienimuotoisia tehtäviä suorittamalla. Tämä auttaa etenkin pelisarjan pariin astuvia uusia virtuaalikuskeja.

F1 2012 toimii hyvin, ja siitä on vaikea löytää huonoja puolia. Ajomallinnus on kunnossa, ja vaikeustasoa vääntämällä myös hard core -autopelifanit saavat taatusti haastetta. Myös ympyräajoon nihkeästi suhtautuvat löytävät siitä iloa harmaisiin syysiltoihin. Autolla ajaminen 300 kilometriä tunnissa pitkin ruuhkaista rataa on yksinkertaisesti hauskaa, vaikkei aidossa elämässä ajokorttia omistaisikaan.

ARVOSTELIJA
JARKKO FRÄNTILÄ

PLUSSAT
YHÄ TOIMIVA FORMULAPELI
AJOMALLINNUS

MIINUKSET
YHÄ PERINTEISTÄ FORMULAA

PÄÄSTÖTODISTUS
Formulapeli lajin faneille.