Gran Turismo –sarjan haastajaksi tituleerattu Enthusia pyrkii lähestymään ajamista erittäin realistisella otteella. Yksityiskohtaista fysiikanmallinnusta havainnollistetaan apugrafiikoilla, jotka seuraavat autoon vaikuttavien G-voimien suuntaa ja renkaisiin kohdistuvaa painetta. Tämä on kuitenkin pelkkää teknistä kikkailua, jolla pyritään peittämään ajotuntuman liukkautta. Raskailta tuntuvat ajoneuvot pyörähtelevät mutkissa järjettömän helposti.
Kolarointia muiden kilpailijoiden ja seinien kanssa rajoitetaan Enthusia-pisteillä, jotka kuluvat jokaisesta törmäyksestä. Systeemi edellyttää pelaajalta erittäin taitavia ja hallittuja ajosuorituksia. Ärsyttäväksi sen tekevät muiden kuskien aiheuttamat kolarit, joista sakotetaan yhtä paljon kuin omista törttöilyistä. Putkimaisesti ajavien ja ympäristöään laiskasti seuraavien tekoäly-kuskien kanssa tämä johtaa turhiin pistemenetyksiin, kun vastustajat tunkevat väkisin samalle ajolinjalle.
Sisältöpuolella Enthusia kärsii kunnon moninpelin puuttumisesta, mutta kokonaisuus on silti melko antoisa. Uramoodissa saa vaikuttaa pelin kulkuun sopivien kisojen ja autojen valinnalla. Oikeaan ajonopeuteen perustuva haastemoodi on puolestaan mukavan omaperäinen. Erilaisia ratoja on riittävän paljon eikä autovalikoimassakaan ole valittamista. Kustomointi-mahdollisuuksia on tosin säälittävän vähän.
Kaiken kaikkiaan Enthusia on varsin onnistunut ajopeli. Kiikkerän ohjaustuntuman lisäksi sen suurin ongelma on mittatikkuna väistämättä toimiva Gran Turismo 4, jonka varjoon Konamin viritelmä auttamatta jää.