Dragonball Z: Kinect

08.11.2012

(Kuva: Spike ChunSoft / Dragonball Z: Kinect)

Xboxin Kinect-liikkeentunnistuslaite ei ole saanut osakseen montaakaan hyvää peliä. Laitteella toimivat parhaiten yksinkertaiset seurapelit, joissa heilutaan kavereiden kanssa ja näytetään tyhmiltä. Dragonball Z: Kinect on kunnianhimoinen yritys tehdä Kinectille mätkintäpeli. Ei liene kuitenkaan vaikea arvata, että taistelupelit eivät sovellu liikkeentunnistuspeleiksi. Grafiikaltaan Dragonball Z: Kinect on mukavan piirroselokuvamainen, mutta siihen ne kehut sitten jäävätkin.

Pelissä kertaillaan suositun Dragonball Z -sarjakuvan tärkeitä ja vähemmän tärkeitä taisteluita. Tarinatila rakentuu lyhykäisistä välinäytöksistä sekä itse taistelemisesta. Välinäytökset, joissa taistelijat pullistelevat omalla paremmuudellaan, ovat miellyttävämpää seurattavaa kuin itse otteleminen.


Taistelu Kinectillä on painia pelin onnetonta liikkeentunnistusta vastaan. Perusiskut menevät perille vielä ihan hyvin. Ongelmat alkavat erikoisliikkeiden kanssa. Ne pakottavat pelaajan pöhköihin asentoihin, eivätkä silti usein toimi. Mätkimisen lisäksi vastustajan iskuja voi väistellä heilumalla vasemmalle tai oikealle. Kaikki liikkeet välittyvät peliin ikävän viiveen saattelemana, joten taistelusta on intensiivisyys kaukana. Taistelu ei muutenkaan muistuta lainkaan perinteisiä mätkintäpelejä, sillä ottelu keskeytyy pitkähköön animaatioon jokaisen iskusarjan jälkeen. Samoja liikesarjoja saa pelin aikana tuijottaa kyllästymiseen asti.

Tarinan puolella menestyminen avaa uusia hahmoja pelin Score Attack – tilaan. Hahmoja riittää avattavaksi roppakaupalla, mutta niiden pelattavuudelta on turha odottaa ihmeitä. Score Attack on muutenkin laimea tapa kokeilla uusia hahmoja. Otteluiden kertaaminen paremman pistesaldon toivossa ei innosta.

Viimeisen naulan kurjan taistelupelin arkkuun napauttaa moninpelin puute. Kinectin edessä apinoinnista voisi saada edes parit halvat naurut, jos toilailun voisi jakaa kavereiden kanssa. Dragonball Z: Kinect on jopa lisenssipelien mittakaavalla epäonnistunut tekele.

ARVOSTELIJA
KALLE ESKELINEN

PLUSSAT

MIINUKSET
KAIKIN PUOLIN HEIKKO ESITYS

PÄÄSTÖTODISTUS
Dragonball: Z Kinectin voimataso on lähellä nollaa