(Kuva: Blizzard Entertainment / Diablo III)
Diablo III:sta on odotettu 12 vuotta. Siihen nähden peli on yllättävän samanlainen kuin Diablo II. Kuvakulma on edelleen ylhäällä ja taistelu koostuu hiirellä naksuttelusta. Jopa pelin ulkoasu on yllättävän tuttu, välivuosina tapahtuneesta teknisestä kehityksestä huolimatta. Pelatessa melkein tuntuu, että tämän jatko-osan olisi voinut julkaista jo vuonna 2002.
Demonit ovat jälleen hyökkäämässä, ja pelaajan ohjaaman sankarin tehtävänä on estää niitä valloittamasta synkkäsävyistä fantasiamaailmaa. Mukana on tarina, mutta se on sivuosassa, eikä tunnu juuri kiinnostavan edes pelin tekijöitä. Pääosassa ovat pelin taistelu- ja kamankeräämismekaniikat.
Taistelu on nopeaa, sekasortoista ja koukuttavaa. Kokemuksen myötä pelaajalle kertyy erilaisia hyökkäyksiä ja muita erikoisvoimia. Kun sopiva kokoonpano löytyy, samoilla muutamalla voimalla voi hakata tiensä läpi suuresta osasta koko peliä ennen kun taktiikkaa tarvitsee vaihtaa. Vihollisia on usein niin paljon, ettei ruudulta oikein saa selvää, mitä ne edes ovat. Joskus niitä kuolee kymmenenkin yhdellä iskulla.
Tavaran haaliminen on pelissä tärkeässä roolissa. Viholliset pudottavat saappaita ja miekkoja, ja varusteiden uusiminen on yhtä tärkeää kuin erikoisvoimien käyttö. “Tapa hirviö, ota kamat.” Tämä on pelin perusrytmi. Kaikkialta voi teleportata takaisin kylään myymään ylimääräiset roinat, joten ei ole mitään syytä olla raahamatta mukanaan jokaista tikaria ja kilpeä.
Diablo III:n pelaaminen vaatii massiivimoninpelien tapaan jatkuvaa nettiyhteyttä. Vaikka moninpeli onkin Diablossa suuressa roolissa, ja toimii erinomaisesti, on nettiyhteyden vaatiminen yksinpelaajalta silti kohtuutonta. Asiaa pahentaa se, että pelin julkaisun yhteydessä ilmenneistä teknisistä ongelmista ei ole vieläkään päästy kokonaan. Esimerkiksi tallennussysteemi on epäluotettava.
Diablo III on heppoinen mutta hauska peli. Sitä on helppo pelata yökausia, mutta se ei jätä jälkeensä mitään erikoisempia tuntemuksia. Se on Skyrimin kaltaisten vakavampien roolipelien pikaruokaversio.
PLUSSAT
MEKANIIKKA TOIMII
KOUKUTTAVA
MIINUKSET
PALIKKA
NAKSUTTELUUN HYYTYY
ARVOSTELIJA
JUHANA PETTERSSON
PÄÄSTÖTODISTUS
Diablo III osoittaa, että roolipelikin on mahdollista tehdä yksinkertaisesti