Muutaman vuoden takainen Daymare 1998 oli eräänlainen selviytymiskauhupelien uuden aallon keihäänkärki. Resident Evil -sarjan pelien neljännen ja viidennen osan tyylille uskollinen teos oli pienelle Invader-studiolle eräänlainen näytönpaikka. Kädenlämpöisistä arvosteluista huolimatta kokonaisuus myi ilmeisesti varsin hyvin, sillä nyt alusta alkaen trilogiaksi suunniteltu Daymare-saaga saa ensimmäisen jatko-osansa.
Kronologisesti neljä vuotta ennen edellisen osan tapahtumia alkunsa saava seikkailu sijoittuu Nevadan autiomaassa sijaitsevalle pahamaineiselle Alue 51:lle. Tutkimuskeskuksessa on mennyt jotain pahasti pieleen ja paikalle lähetetään joukkueellinen H.A.D.E.S-erikoisyksikön raskaasti aseistettuja agentteja. Erikoisagentti Dalila Reyesin saappaissa pelaajan olisi tarkoitus selvittää tapahtumien taustat ja auttaa hädässä olevia tutkijoita.
Tarinaa ei varmasti tulla ikinä palkitsemaan Baftalla tai Hugolla, mutta genressään se ajaa tehtävänsä. Lajityyppiin kuuluu olennaisena osana tarinankerronnallinen kömpelyys. Yleensä tahattoman tai tahallisen hauskaa kerrontaa siivitetään myös huomattavan kömpelön ääninäyttelyn avulla. Kummallakaan saralla Daymare 1994 ei tuota pettymystä. Hahmojen väliset keskustelut ovat pökkelöitä ja amatöörimäiset ääninäyttelijät onnistuvat nostattamaan menon aivan omiin sfääreihinsä. Parhaimmillaan touhu on kuin Roger Cormanin klassikoissa. Kampanjan loppua kohden kieli valitettavasti siirtyy poskelta keskemmäs suuta ja meno alkaa ottamaan itsensä hieman liian vakavasti, mutta pääosin kokonaisuus pysyy kuitenkin voiton puolella.
Pelimekaniikoiltaan tarjolla on lajityypille varsin perinteistä kolmannen persoonan kuvakulmasta toteutettua räiskintää ja kevyttä pulmanratkontaa. Asetuntuma ei ole erityisen hyvä eikä räiskiminen tunnu missään vaiheessa kovinkaan tyydyttävältä. Seikkailun alkupuoliskolla avautuvat jäädytysominaisuudet tuovat kuitenkin menoon oman vivahteensa. Lopulta toiminta kantaa matkansa loppuun saakka ilman suurempia ongelmia. Mukaan osuvat ongelmat ja pulmat ovat ajoittain naurettavan helppoja, toisinaan taas pirullisen vaikeita. Asepäivityksiä tai jäädytyskykyjä sisällään pitävien lokerikkojen hakkerointi on alun jälkeen lähes naurettavan vaikeaa, ja tarpeeksi monta kertaa sählättyään lokerot lukittuvat pysyvästi. Räpeltämällä voi siis jäädä kokonaan vaille kullanarvoisia päivityksiä.
Matka on varsin suoraviivainen ja kokonaisuudessaan läpäisyyn saa uhrattua aikaa noin seitsemän tunnin verran. Aiemmin nähtyjä alueita ei myöskään juuri palata kahlaamaan missään vaiheessa uudestaan. Ratkaisu on piristävä ja takaa myös sen, etteivät maisemat ala missään välissä tympimään. Mitään avoimempia alueita tai turhia aarrejahteja matkan varrelle ei osu, joten kyseessä on suorastaan ihastuttavan kompakti paketti.
Puitteiltaan Daymare 1994 on hieman kaksijakoinen teos. Se on visuaaliselta toteutukseltaan ajoittain sen verran näyttävä, että sitä on helppo erehtyä luulemaan isomman budjetin julkaisuksi. Hämäävän hieno ulkokuori ei kuitenkaan onnistu peittelemään kehitystiimin pienuutta tai rahallisten avujen rajallisuutta. Kokonaisuus nitisee ja natisee saumoistaan pahasti. Kaikkinensa pienelle tuotannolle tyypillinen hiomattomuus nostaa usein ikävästi päätään.
Ruudulle piirtyvä näyttävä grafiikka tarkoittaa valitettavasti myös ajoittain hälyttävän heikkoa suorituskykyä. Tarjolla on nykypolven Series X -konsolilla pelatessa laatua ja suorituskykyä priorisoivat asetukset. Laadukkaampaa grafiikkaa haluavan on tyytyminen maksimissaan 30 ruudun sekuntipäivitysvauhtiin. Valitettavasti maksimitavoitteesta voi usein vain haaveilla, sillä ruudunpäivitys alkaa sahata heti toiminnan kiihtyessä. Suorituskykytilassa meno on huomattavasti sulavampaa, mutta grafiikan tarkkuus kärsii merkittävästi. Valitettavasti performance-tilassakaan päivitysnopeus ei ole tasaista, vaan varsinkin tietyt valaistusefektit aiheuttavat isoa nykimistä.
Rosoisesta toteutuksesta ja kömpelöstä juonenkuljetuksesta huolimatta – tai ehkä juuri niiden ansiosta – Daymare 1994: Sandcastle on varsin charmikas julkaisu. Sitä ei missään nimessä tulla nostamaan framille vuoden parhaista peleistä puhuttaessa, mutta lajityypin fanit varmasti osaavat arvostaa sitä rupineen kaikkineen. Kyseessä on pelien saralla varsin harvinainen teos siinä suhteessa, että se todella on usein tahattoman hauska ja huono juuri parhaalla mahdollisella tavalla. Genrefanit voivat huoletta lisätä annettuun arvosanan päälle vielä yhden tähden.
Saatavilla: PC, PlayStation 4, PlayStation 4 Pro, PS5, Xbox One, Xbox One X, Xbox Series X|S (testattu)
Ikäraja: PEGI 18 (graafinen väkivalta, voimakas kielenkäyttö)
YHTEENVETO:
*** / *****
Rosoinen ja hiomaton kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa. Hieman hölmö mutta lopulta sympaattinen kauhutoimintaseikkailu voittaa puolelleen. Tarjolla on varsin herkullinen kalkkuna-ateria.
Tässä kokoonpanossa ei selkeästi ollut viilentävää RGB-valaistusta.