Conker: Live & Loaded

26.05.2005

Nintendo 64:lle aikanaan ilmestynyt Conker: Bad Fur Day ei aikanaan kerännyt suuren yleisön huomiota, vaikka kyseessä olikin yksi N64:n parhaista peleistä. Ehkä juuri tästä syystä Rare ja Microsoft ovat kääntäneet pelin Xboxille ja lisänneet toimivaksi todetun yksinpelikampanjan rinnalle moninpeliominaisuudet.

Nintendo 64:ltä lähteneen Conkerin yksinpeliosuus on pidetty pääpiirteissään muuttumattomana. Tasohyppelyelementit ja nerokkaat puzzlet viihdyttävät tietysti sellaisenaankin, mutta uudistunut grafiikka, parempi äänimaailma sekä muutamat pelilliset uudistukset tuovat Conker: Live & Reloadedin nykyaikaan. Yksinpelikampanjan suuri viehätys piilee huumorissa, joka on sopivan kieroutunutta. Kun ylisöpö sankari aloittaa seikkailunsa krapulassa, ei loppu yksinkertaisesti voi mennä pieleen.

Täysin uutta sisältöä on tarjolla tiimipohjaisten moninpelimoodien muodossa. Erilaiset hahmoluokat uniikkeine aseineen tuovat esiin tiimitoiminnan tärkeyden ja kenttien varsilta löytyy myös ajoneuvoja, jotka piristävät aina. Moninpelissä ei ole unohdettu huumoria, vaan sotasille asettuvien oravien ja teddykarhujen taisteluissa kirosanat lentävät, väkivalta on karata mauttomuuksiin ja lisäksi kenttäsuunnittelusta löytyy monia hauskoja yksityiskohtia.

Conker: Live & Reloadedin myötä Xbox saa vihdoin ensimmäisen toimintatasohyppelyn, joka on viimeistä piirtoa myöten hyvä. Conker viihdyttää laadukkaalla toteutuksellaan, yksinpelin näppärillä puzzleilla ja erityisesti kierolla huumorillaan.