Paineentunnistavalla kynällä digitaidetta Nintendo Switchille – arvostelussa Colors Live

Nintendo Switch on mainio pelikonsoli, mutta siltä on puuttunut ns. killerisovellus. Wii U:lla se oli Netflix, joka vei elokuvien ja tv-sarjojen katselun toiselle tasolle – ja nimenomaan Wii U:n itsensä ja GamePad-ohjaimen vuoksi. Nintendo Switchille on ilmestynyt nyt Kickstarter-kampanjasta alkunsa saanut Colors Live -piirtosovellus, joka tuo konsolille ominaisuuksia, joita ei aiemmin tiedetty olevan olemassakaan.

27.10.2021

Colors Live pohjautuu Nintendo 3DS:n Colors! 3D -ohjelmaan ja on käytännössä sen päivitetty versio. Sen avulla voidaan tehdä yllättävänkin monipuolisesti digitaalista taidetta. Se on siis käytännössä piirto-ohjelma, joka hyödyntää Switchin näyttöä piirtopöytänä paineentunnistuksineen. Tosin paineentunnistus tapahtuu sovelluksen mukana tulevan SonarPenin myötä. SonarPen on kuin reippaan kokoinen stylus-kynä, jonka perässä oleva kaapeli yhdistetään Switchin kuulokeliitäntään. SonarPen ymmärtää äänen perusteella, kuinka lujaa piirtäjä painaa kynää ja ilmoittaa sen sitten piirto-ohjelmalle. Uskomatonta kyllä, tämä tekniikka toimii vallan mukavasti.

Colors Live ei ole pelkkä piirto-ohjelma, vaan valikossa on tarjolla Colors Quest -niminen pelillistetty piirtohaaste. Haastemoodissa digitaiteilija pääsee suorittamaan aluksi simppeleiden ohjeiden avulla kartalle sijoitettuja piirtämistehtäviä. Alkuvaiheessa pelaaja voi piirrellä aika vapaamuotoisesti, mutta haasteita suoritettuaan tehtävät monimutkaistuvat ja monipuolistuvat. Osa piirtämishaasteista tulee suorittaa esimerkiksi vain pelkillä tummilla väreillä, toiset pikseligrafiikalla sekä osa annetun teeman mukaan. Mukana on myös haasteita, joissa keskeneräiset taideteokset pitää viimeistellä.

Colors Quest on ideana hauska, mutta nopealle tai kärsimättömälle taiteilijalle pakotettu 10 minuutin minimiaika piirtotehtävän suorittamiseen on luomisen tuskaa tuottava ominaisuus. Eikä tässä vielä kaikki: seuraavan haasteen aloittamista joutuu odottamaan seuraavaan päivään, eikä haasteita voi suorittaa omaan tahtiin. Switchin kellon päivämäärää muuttamalla rajoituksen voi ohittaa, mutta on eri asia, onko se koko touhun väärti.

New Painting -valikosta pääsee kuitenkin taiteilemaan mitä haluaa ja ilman rajoitteita. Valittava piirtokangas voi olla mallia widescreen, landscape tai portrait, joista viimeinen on tarkoitettu pystysuuntaiselle kuvalle. Kankaalle piirtäminen tapahtuu verrattain monipuolisilla siveltimillä. Pyyhekumejakin on pari kappaletta saatavilla, mutta kummallisesti työkaluista puuttuu vanha kunnon maaliämpäri, jolla voisi maalata tietyn alueen nopeasti. Lisäksi kankaalle voi luoda maksimissaan 10 tasoa (layer), joiden avulla digitaiteen luomiseen viriää mukavasti mahdollisuuksia. Tasojen läpinäkyvyyttä on mahdollisuus muokata ja niitä voidaan kopioida sekä yhdistellä toisiinsa. Kanvaksen resoluutio voi olla maksimissaan 2 560 x 1 440, joka ei tietenkään ole mahdollista pelkällä Switchin 720p-näytöllä.

Kun omien räpellysten jälkeen sattuu vilkaisemaan valikosta avautuvaa kuvagalleriaa toisten Colors Live -taiteilijoiden taidonnäytteistä, uhkaa iskeä alemmuudentunne. Verkkogalleria on kuitenkin erinomaisen hyödyllinen, sillä sovelluksen serverille tallennettujen taideteosten syntyhistoria voidaan katsella näppärästi pikakelattuna. Muiden tekeleistä oppii tämän toiminnon avulla mukavasti uusia kujeita, joilla saa tikku-ukoista edes hieman taiteellisempia pläjäyksiä. Kuvagalleriassa on nähtävillä myös muutaman vuoden takaisia 3DS-piirroksia.

Colors Live on ennen kaikkea toimiva piirto-ohjelma Nintendo Switchille. Erityisesti SonarPenin tuntuma on tarkka sekä miellyttävä. Ikäsuositus on PEGI 3, mutta ainakin tässä vaiheessa testihenkilönä toiminut kolmevuotias valitsi mieluummin maksuttoman Coloring Book -sovelluksen, jossa on valmiina dinosauruksia ja muuta mukavaa väritettävänä. SonarPen toimii myös tällä sovelluksella joskin ilman paineentunnistusta. Colors Live on parhaimmillaan digitaalisen taiteen harrastajille, jotka ovat oppineet käyttämään luonnollisesti tarkempaa piirtopöytää PC:llä, mutta joilla on annettavaa myös Nintendon konsoleilla viihtyvälle DeviantArt-väelle.

Colors Liven ehdottomasti vahvin ominaisuus on SonarPen-kynä, jonka tuntuma on sunnuntaipicassolle vähintäänkin erinomainen. Ohjelmisto itse voisi kaivata hieman päivitystä ja keinotekoisten rajoitteiden poistoa sekä mahdollisesti ladattavaa lisäsisältöä.

Saatavilla: Nintendo Switch
Ikäraja: PEGI 3

Tarjoilija, sopassani on vihreätukkainen trolli!