Cold Fear

24.03.2005

Cold Fearin alkuasetelma tuntuu varsin tutulta. Venäläinen
valaanpyyntialus ajelehtii myrskyssä ilman ohjausta pohjoisella Atlantilla.
Joukko Yhdysvaltain merivartioston miehiä nousee laivaan selvittämään
tilannetta, mutta radioyhteys katkeaa. Heitä etsimään lähtee pelin päähenkilö, merivartioston Tom Hansen. Kerrottakoon vielä, että venäläiset ovat salaisessa tutkimusoperaatiossa poranneet jäävuorta ja vapauttaneet sieltä jotain arveluttavaa. Valaanpyyntialuksen vallannut vieras elämänmuoto on muuttanut pääosan laivan miehistöstä zombeiksi.

Cold Fear on tuttua kauraa kaikille Resident Evilejä pelanneille. Synkkä
ympäristö, aavemainen tunnelma ja vähän väliä pelaajan kimppuun säntäävät
zombiet on nähty jo moneen kertaan. Palapelitehtäviä Cold Fearissa on vähän
ja nekin liittyvät lähinnä ovien aukomiseen. Pelaajan tehtäväksi jää
lähinnä löytää tiensä kenttien läpi, pysyä hengissä ja räiskiä hyökkääjät
pois tieltään.

Vaikka Cold Fearin ainoa varsinainen innovaatio on sen tapahtumapaikka –
laiva myrskyisällä merellä – pelin toteutus on kaikkinensa yllättävän
onnistunut. Erityisesti ensimmäinen jakso myrskyssä rajusti heiluvan laivan
kannella on vaikuttava. Pelattavuus on kohdallaan ja kaikki pelihahmon
toiminnot on onnistuttu pitämään riittävän minimalistisina ja
yksinkertaisina jopa Xbox-versiossa. Myös pelin grafiikka ja äänimaailma
ovat kohdallaan.