Toiseen maailmansotaan sijoittuvia räiskintäpelejä on nähty lähes kyllästymiseen asti. Brothers In Arms: Road to Hill 30:n voisi luulla olevan vain yksi uusi yrittäjä, mutta sepä sekoittaakin räiskintään runsaasti taktisia elementtejä, tehden kokonaisuudesta vakavasti otettavan räiskintäpelin ja reaaliaikastrategian yhdistelmän.
Pelaaja seuraa pelin tapahtumia perinteiseen tapaan yhden sotilaan silmin, mutta hänellä on jatkuvasti mukanaan joukko muita sotilaita, jotka avustavat taistelussa ilkeää natsisaksaa vastaan. Omille apureille voi antaa muutamia peruskäskyjä, joista tärkein lienee tulituen antaminen. Tulituki onkin yksi pelin mielenkiintoisimpia keksintöjä. Viholliset hakeutuvat aina suojiin, joista heitä on vaikea tiputtaa aseiden epätarkkuuden takia. Kun omat sotatoverit pitävät vihollisten päät alhaalla, voi pelaaja itse yrittää kiertää vapaaseen ampumasektoriin ja näin helpottaa vihollisten eliminointia.
Peliin on rakennettu myös ns. Situational Awarness View, jossa pääsee tutustumaan pelialueen karttaan ylhäältä päin ja sieltä käsin suunnittelemaan omaa etenemisstrategiaansa. Brothers In Armsin ainoa merkittävä heikkous nousee esiin yksinpelikampanjan etenemisessä. Tarinankuljetus on jäänyt valitettavan vähälle huomiolle ja seikkailu jää myös hivenen lyhyeksi. Lisäarvoa paketti saa kuitenkin moninpelistä, joka on toteutettu yksinpelin mekaniikalla ollen siten varsin omaperäinen kokonaisuus. Omaperäisyys onkin se juttu, jonka takia Brothers In Arms erottuu massasta.