Boktai: the Sun is in Your Hand

02.06.2004

Hideo Kojiman ideoima Boktai: the Sun is in Your Hands toimitetaan tavallista kookkaammalla GBA:n pelikasetilla, johon on upotettu herkkä valosensori. Se mittaa jatkuvasti käsikonsoliin osuvan auringonvalon määrää ja osaa erottaa aidon tavaran keinotekoisesta.

Tämän teknisen erikoisuuden ympärille rakennetun pelin päähenkilö on nuori vampyyrinmetsästäjä. Hänen tehtävänään on puhdistaa maailma sitä kiusaavista epäkuolleista erikoisen, auringonvaloa hyödyntävän aseen avulla. Kyse ei kuitenkaan ole suoraviivaisesta räiskintäpelistä, vaan suurin osa peliajasta kuluu pulmanratkonnan ja hiiviskelyn merkeissä. Pelaajalta kysytään siis ennen kaikkea oveluutta ja kärsivällisyyttä.

Auringonvalo vaikuttaa peliin monin eri tavoin. Se lataa sankarin aseen, heikentää vihollisia ja on välttämätöntä tietyille alueille pääsemiseksi. Pelissä on lukuisia kikkoja, joiden ansiosta pelaaminen onnistuu hämärissäkin olosuhteissa rajoitetun ajan. Ennen pitkää vastaan tulee kuitenkin tilanteita, joista selviäminen vaatii UV-säteilyä. Lisäksi pelaajan on otettava huomioon pelin sisäinen kello, joka muuttaa pelimaailman vastaamaan oikeaa vuorokaudenaikaa.

Tällainen reaalimaailman olosuhteiden ja pelin yhdisteleminen tekee Boktaista ainutlaatuisen kokemuksen. Se tekee pelaamisesta jokseenkin katkonaista, mutta saa sopivien olosuhteiden löytymisen tuntumaan oudon palkitsevalta. Lisäksi tulokas on pelillisesti onnistunut paketti, jonka tärkeimpiä vahvuuksia ovat monipuolisuus ja hyvin suunnitellut kentät. Liiallinen helppous ja väkinäinen moninpeli tosin pudottavat pisteitä hieman.

Kokonaisuutena Boktai on kuitenkin niin ainutlaatuinen kokemus, että sillä on paikkansa kaikkien GBA-harrastajien pelihyllyssä.