Alan lukuisista veteraaneista koostuva venäläispulju Mundfish on työstänyt esikoisteostaan Atomic Heartia jo vuosien ajan. Alkujaan neuvostoestetiikalla maustettuna Fallout-sarjan heimonhenkeläisenä mainostettu teos on ajan saatossa muuttunut Bioshockeja muistuttavaksi kevyeksi immersiiviseksi simulaatioksi. Neukkuvisiot sentään on säilytetty, mutta väkisinkin tuntuu siltä, että pitkän matkan aikana jotain on hukkunut tienvarteen.
Vaihtoehtoiselle 50-luvulle sijoittuva tarina saa alkunsa, kun tutkimuslaitos 3826:lle matkaava agentti P-3 joutuu keskelle ilmeistä robottien vallankaappausta. Taivailla liitelevän utopistisen neuvostoidyllin keskellä riehuvat robottiperkeleet silpovat ja teurastavat kaiken elävän. Päähenkilömme tehtäväksi jää selvittää rautapirujen sekoamisen syy ja samalla pelastaa kotimaansa uhkaavalta katastrofilta. Mikään ei tietenkään ole sitä miltä aluksi näyttää. Matkan aikana juonenkäänteitä paljastuu enemmän kuin maatuskalla on kerroksia. Valitettavasti juonenkuljetus on sen verran kömpelöä, että kovin tehokkaista twisteistä ei kuitenkaan voida puhua.
Pelimekaanisesti kyseessä on sydämeltään räiskintäpeli. Ammuskelu toimii erinomaisesti ja asetuntuma on kertakaikkisen ensiluokkaista. Alkuun tuliluikuissa ei tunnu puhti riittävän robottien kurmottamiseen, mutta päivitysosia ja erinäistä roinaa keräämällä mutkan kuin mutkan saa rakenneltua tehokkaaksi tappovehkeeksi. Erilaisia materiaaleja ja osia voi poimia kätevästi Agentti P-3:n kädessä olevan tekoälyllä varustetun hanskan avulla. Jatkuvan erilaisten kaappien ja arkkujen availun sijaan voi kauniisti vain käynnistää hansikkaan imuriominaisuuden ja katsella kuinka mutterit ja pultit lentelevät iloisesti hahmon reppuun. Ammuskelun lisäksi mukana aktiivisessa käytössä voi pitää kahta hanskaan pultattavaa erikoiskykyä sekä pikaista sähkölaukausta. Erikoiskykyjen joukossa on muun muassa jäädytyssuihkuja, telekinesiaa ja suojakilpiä. Voimat tuovat mukavasti lisämaustetta, mutta kampanjan voi helposti läpäistä koskematta niihin kertaakaan.
Kampanjassa edetään ammuskelun ohella hyppelyyn, hoksottimiin ja ongelmanratkaisukykyyn pohjautuvia pulmia ratkomalla. Osa aivopähkinöistä on oikeasti onnistuneita, mutta esimerkiksi lukkojen eri avausmekanismismeihin liittyvät minipelit käyvät pitkän päälle todella tylsistyttäviksi. Sadatta kertaa samanlaisen väripalluroiden pyörittelyyn pohjautuvan pulman ratkaiseminen alkaa jo oikeasti rasittamaan hermoja. Maastosta löytyvä läpinäkyvä polymeeriliuos tuo sentään kivaa lisämaustetta navigointiin liittyviin haasteisiin. Nesteen sisällä nimittäin voi liikkua ja hengittää vapaasti, joten sen muodostamia putkia pitkin pääsee useasti sisään paikkoihin, joihin muuten ei olisi asiaa.
Suurimman osan ajasta Atomic Heart on putkijuoksua alueella toimivien erilaisten yksiköiden sisällä. Putkessa kulkiessaan tunnelma onkin vahvimmillaan. Osa alueista on selvästi muita laadukkaammin toteutettuja ja paremmin jaksotettuja. Lopun ajasta sompaillaan avoimehkossa keskusmaailmassa, jossa tarkoituksena on lähinnä etsiä pääsyä seuraavaan kohteeseen. Avoimemmat osiot tuovat mukanaan kivaa vaihtelua, mutta ajoittain huomasin, etten ollut aivan selvillä seuraavasta määränpäästäni. Pääjuonen ohella maastosta voi etsiä pääsyä sivupuuhastelua tarjoavien Polygon-haasteiden pariin, joita tekemällä saa avattua huomattavasti tehokkaampia päivitysosia aseisiin. Tuliluikut tuntuivat muokkaantuvan sen verran tehokkaaksi ilman sivuhaasteitakin, etten muutamassa sivukohteessa piipahdettuani jaksanut enempiä näiden parissa aikaa viettää.
Siinä missä ammuskelu on todella toimivaa, ei seikkailu varsinaisesti tarjoa alkupremissinsä ohella mitään erityisen mainittavaa. Pramea rautaesirippu ei onnistu piilottamaan taakseen heikosti käsikirjoitettua tarinaa. Mukaan on pultattu tyypillisiä kliseitä salajuonten, petosten ja tietenkin itse päähenkilön hämärän peitossa olevan historian muodossa. Valitettavasti käsikirjoitus on parhaimmillaan keskinkertaista ja usein jopa heikkoa. Saman voi todeta myös näyttelijäsuorituksista. Agentti P-3:n roolissa kähisevä Jay Rincon ei tunnu saavan hahmostaan oikein minkäänlaista otetta, ja tälle kirjoitetut heitot ovat sen verran banaalia tavaraa, että taitavampikaan ääninäyttelijä tuskin pelastaisi kokonaisuutta. Puhetta seikkailun aikana tuntuu myös riittävän loputtomiin. Hanskansa kanssa jatkuvasti keskusteleva protagonisti ei tunnu olevan hiljaa käytännössä koskaan. Näsäviisastelevan Charles-tekoälyrukkasen roolissa päätään aukova Eric Meyers sentään suoriutuu roolistaan erinomaisesti.
Heikon dialogin ja amatöörimäisen tarinankerronan ohella myös punainen lanka tuntuu olevan ison osan ajasta täysin hukassa. Jatkuvasti hanttihommasta toiseen juokseva agenttipoloinen ei saa itsekään saavan touhusta tolkkua ja kädessä taukomatta pölisevän hanskan selitykset onnistuvat lähinnä aiheuttamaan lisää hämmennystä. Pelin maailma on myös omituisen kiimainen. Selvästi Hajime Sorayaman tyyliä lainailevat robottiballerinat keikistelevät ja kiehnäävät aina ruudulla ollessaan lähinnä pornoelokuvista tutussa asennoissa. Yrittääpä pelaajalle ase- ja kykypäivityksiä tarjoileva tekoälyautomaattikin kirjaimellisesti raiskata pahaa-aavistamattoman päähenkilön ensikohtaamisellaan. Seksillä flirttailussa itsessään ei ole mitään pahaa, mutta touhu ei valitettavasti istu kampanjan muuhun maailmaan tai tarinaan mitenkään erityisen luontevasti.
Vaikka juoni kompuroikin, on konepellin alla kehräävä moottori aivan alan kärkipäätä. Ensimmäisellä käynnistyskerralla esiladataan varjostimia muutaman minuutin ajan, jonka jälkeen touhu pyörii sulavammin ja varmemmin kuin Mosin Nagant -kiväärin öljytty lukko. Kokonaisuus on kaikin puolin aivan poikkeuksellisen hyvin optimoitu. Vaikka ruudulle piirtyvät näkymät ovat ajoittain leuat loksauttavia, ei isompaa yskähtelyä ollut havaittavissa kummallakaan testikoneella. Mainittakoon, että pakettiin povatut säteenseurantaa käyttävät valaistusefektit lisätään mukaan vasta jälkikäteen erillisellä päivityksellä.
Pystyin “Beast”-tehokoneellani ajamaan Atomic Heartia ultra-asetuksen ylittävällä “Atomic”-tasolla 3 440 x 1 440 -resoluutiolla ilman suurempia ongelmia. Nupit kaakossa ruudunpäivitysnopeus pyöri muutamia hetkellisiä notkahduksia lukuun ottamatta päälle sadassa. Nvidian DLSS-skaalainta Quality-asetuksella käyttäessä päivitysnopeuden saa käytännössä lukittua näyttöni 144 hertsin päivitystaajuuteen. “Beauty”-budjettikoneellani teos pyörii kauniisti tarkkuudella 1 980 x 1 080 hieman alle sadan kuvan sekuntivauhdilla, kun graafiset asetukset tiputti High-esiasetukselle. AMD:n FSR-skaalaimen päälle kytkemällä päivitystahti nousee avoimemmilla alueilla reippaasti yli sadan ja suljetummilla alueilla päästään jo lähelle kakkosnäyttöni 165 hertsin natiivinopeutta. Mainittakoon vielä erikseen, että jopa alhaisimman tason graafisilla asetuksilla kyseessä on erittäin näyttävä paketti.
Tarinapohjaista kokonaisuutta ei valitettavasti kuitenkaan teknisellä nappisuorituksella pelasteta, sillä juoni itsessään ontuu liian pahasti. Atomic Heart sisältää paljon elementtejä, joista olisi osaavammissa käsissä voinut syntyä aito mestariteos. Nyt tarjolla oleva kokonaisuus tuntuu lähinnä kokoelmalta hienoja ideoita, jotka on yhteensidottu parhaimmillaankin keskinkertaisella juonella. Seikkailun lukuisat sisäiset viittaukset esimerkiksi Bioshock-pelisarjaan eivät suinkaan onnistu nostamaan teosta esikuvansa rinnalle, vaan lähinnä alleviivaa sitä, kuinka pahasti edeltäjiensä varoon jäädään.
Saatavilla: PC (testattu), PlayStation 4, PlayStation 4 Pro, PlayStation 5, Xbox One, Xbox One X, Xbox Series X|S
Ikäraja: PEGI 18 (väkivalta, kielenkäyttö)
YHTEENVETO:
*** / *****
Teknisiltä osa-alueiltaan mestarillisesti toteutettu tarinapohjainen räiskintäseikkailu, joka valitettavasti keskinkertaisen juonensa johdosta ei onnistu tarjoilemaan mitään erityisen mieleenpainuvaa. Ajoittaisista valonpilkahduksista huolimatta, lopulta todella unohdettava paketti.
Käytetyt arvostelukoneet:
Tehokone “Beast”
Prosessori: Intel Core i7 12700K
Keskusmuisti: 32 gigaa 3 600 MHz DDR4
Näytönohjain: Nvidia RTX 3080 10gig OC
Budjettikone “Beauty”
Prosessori: AMD Ryzen 5 5600
Keskusmuisti: Kingston FURY Renegade 16 gigaa 3 600 MHz DDR4
Näytönohjain: AMD Radeon 6600
”Isoäiti hei, eikös me sovittu että jätät perjantaipaukut väliin?”