Arvostelussa This War of Mine: Little Ones – ”erinomainen peli”

27.02.2016

Vuosi sitten julkaistu This War of Mine on erittäin tervetullut poikkeus sotapeleihin. Siinä ohjataan sotatoimien keskelle jääneitä siviilejä, jotka henkensä pitimiksi värjöttelevät murjotussa kerrostalossa. Aina on pulaa kaikesta paitsi kurjuudesta. Pelin paranneltu versio, Little Ones, sisältää laajennuksen jossa ohjataan aikuisten lisäksi myös hauraita lapsia.

Sivusta kuvattu peli jakautuu kahteen vaiheeseen. Päiväsaikaan hahmot kunnostavat romuksi pommitettua kerrostaloa parhaansa mukaan. Resurssit loppuvat aina kesken, joten on valittava onko mahdollisuus kokata ruokaa parempi vaihtoehto kuin myyntivaltiksi todetun pontikan keittäminen? Yöaikaan etsitään lisää resursseja penkomalla raunioita.

Ennen pitkää on pakko etsiä ruokaa paikoista, joissa on aseistettuja selviytyjiä, jotka puolustavat omaansa. Yksikin luoti voi tappaa, ja hahmon menettäminen on valtava tragedia.

Little Ones on kokonaisuudessaan ahdistava kokemus. Tämä on hyvä: se käsittelee vaikeita asioita aikuiseen sävyyn. Kyseessä ei ole mikään toimintaseikkailu vaan kertomus moraalin, toivon ja ihmisyyden rapautumisesta keskellä loputonta kurjuutta.

Edessä on väistämättä tilanteita, joissa on pakko arpoa ihmisarvon ja tarpeen välillä. Oikeuttaako ystävien nälkä viemään avuttomilta vanhuksilta näiden viimeiset ruoat? Teki mitä teki, sillä on henkiset seurauksensa. Hahmot masentuvat ja onnen hetkiä on harvassa. Se on realistista ja sydäntäsärkevää.

Oman lisänsä peliin tuovat lapset. Muksut kaipaavat virikkeitä ja huomiota oli sota tai ei, ja oman onnensa ojaan jätetty jälkikasvu itkee pian lohduttomasti oven takana nurkassa. Lapsia voi myös opettaa tekemään askareita, joka saa ne tuntemaan olonsa hyödylliseksi. Naurava vekara piristääkin kaikkien selviytyjien olotilaa, vaikka kikatus tuntuukin jatkuvan pommituksen keskellä jotenkin vieraalta.

This War of Mine on erinomainen peli. Little Ones -laajennuksen kanssa se on vielä parempi. Luvassa on itkua, ahdistusta ja voimakkaita tunteita. Aikuisesti ja uskottavasti sotaa käsittelevän teemansa ansiosta se on yksi tärkeimmistä peleistä, mitä markkinoilta tällä hetkellä löytyy.

Arvosana: 9

Lisää luettavaa